27.09.2011 - Auringonpaisteessa

Parvekkeella lämmintä ja aurinkoista, vaikka ankara tuuli kurittaa puita

Eilisiltana piristyin niin, että lähdin kävelemään kaupungille, kun tulin Arin luota kotiin. Kävin kaupassa, palautin pulloja ja bongasin uusia. Nautin keskustan hämyisyydestä iltamassa. Pimeille kujille ei tee mieli mennä, mutta eipä tarvitsekaan sitä tehdä. Mitä sitä suotta säikyttelemään viattomia kulkijoita.

Piristymiseni oli lähes totaalista, sillä yö meni melkein valvoessa. Nukahdin sen verran, että jaksoin keikkua kuuteen asti. Keitin aamukahvit ja simahdin sen jälkeen.

Yön aikana luin Raamattua ja Jim Elliotin kirjaa, joka on helppoa tekstiä syvällisyydestään huolimatta. Siteeraan sitä jälleen:

"Muista aina, että Jumala itse on pannut sinuun halun tehdä Hänen valtakuntansa työtä. Katsomalla kiinteästi päämäärään ja olemalla uskollinen, voidaan parhaimmalla tavalla saada Jumalan antama työ hyvään päätökseen.

"Jos sinun on valittava minkä tahansa hengellisen ja maallisen työn välillä, niin valinnan täytyy tapahtua edellisen hyväksi huomioon ottamatta minkäänlaisia taloudellisia näkökohtia." s. 144.

Kirjoitin joskus, että kunpa Jumala sanoisi selvästi, että tee niin tai näin. Voihan hän sanoakin, mutta koska hän tahtoo, että me olemme suhteessa häneen, eli tarvitsemme häntä, etsimme häntä ja kyselemme hänen teitään, hän kai harvoin toimii noin.

Nykyisin ajattelen kuten Elliot kertoo omasta elämästään. Hän rukoili vuoden ajan, että Jumala näyttäisi, mikä kuudesta vaihtoehdosta hänen olisi valittava. Vuoden kuluttua oli vielä kaksi mahdollisuutta jäljellä. Kuitenkin hän oli varma, että sitten kun on oikea hetki, hän varmasti tietää, kumpi on oikea ratkaisu.

Ja niin hän tulikin tietämään. Tämä kaikki rohkaisee minua myös. Elliot sanoo: "Jos ymmärrän, että Herra haluaa minun luottavan häneen täydellisesti, ja että minä olisin Hänelle kuuliainen kaikissa tilanteissa, niin Hän on tekevä kulkemani tien omakseen, ja se johtaa onnelliseen iankaikkisuuteen." s, 147.

Arille ja minulle on alkanut ikään kuin uusi aika. Arin mielestä kaikki on tosin yhtä ja samaa pötkyä, mutta minulle tämä on erilaista. Kuin olisi toinen vaihe menossa kuin tähän asti.

Olen epärealisti ajankäytön suhteen. En osaa huomioida, miten paljon aikaa menee vaikkapa laskujen maksuun, pöytien siivoukseen ja järjestämiseen. Ei haittaa, vaikka aikaa kuluukin tuollaiseen, mutta itse olen kärsimätön, kun kuvittelen vain aamulla pinkaisevani uimaan enkä ehdikään.

Tänään aamupäivä meni touhutessani juuri tuollaisia asioita. Uimaan ennätin vain, kun lähdin autolla. Hain äidin mandoliinin korjattuna ja viritettynä, ja samaa vauhtia ajoin Hietasaareen.

Koska aallokko oli melkoinen, pidin kaiteista kiinni ja loikoilin vedessä pää pinnalla. Kun olin lämmennyt, vai sanoisinko jäähtynyt riittävästi, uin vielä aallokossa, eikä vesi tuntunut ollenkaan kylmältä. Se on nyt noin 12 asteista. Nettimittari ei toimi pingviinien eteisessä, mutta joku kiltti oli mitannut käsipelillä, kuten ennen koneen saunalle ilmestymistäkin.

Illalla on raamattupiiri ja sen johdosta sain siivotuksi. Imuri temppuilee jälleen. Nyt putki menee omia aikojaan letkun sisään, niin että joudun näpit matossa imuroimaan. Paitsi etten joudu, koska teippasin ihmeteipillä putken paikoilleen. Sähköjohto puolestaan on itseimaisevaa tyyppiä. Eli johto kelautuu omia aikojaan sisälle, vaikka en paina nappia. Vitsikästä vissiin, mutta ärsyttävää.

Leikkaan Arin tukan tänään tai jonain päivänä. Välineet ovat jo odottamassa. Nyt istumme täällä nauttimassa säästä niin kauan kuin Ari jaksaa. Luen tekstini, ja juon kupposen kahvia.

Iloa päivääsi, arvokas lukijani!