Kategoriat: Ajankohtaista

Pastorit johtavat hiihtojoukkueita

Koleahko sää, vaikka aurinko paistoi matkan aikana

Hain muka pikaisesti autoon bensaa aamulla. Bonuskorttini ei toiminut, joten otin vain 10 litraa. Häsläsin muutenkin, mutta ehdin aikataulun mukaan hakemaan Micheliä, opaskoira Vilmaa, Mariellaa sekä Floraa.

Matkamme suuntautui Hirvijärvelle, Lapualle, kaupungin leirikeskukseen Luther-Säätiön yhteisöpäivään. Saatoin vain nauraa puoliääneen körötellessämme jossain korvessa. Tie kulki viiden kilometrin matkan kivikkoista kinttupolkua puiden ja pensaiden välissä. Tyypillistä meikäläiselle. Onneksi auto ei hajonnut kivenmurikoiden takia.

Ellei meillä olisi ollut nettikarttaa mukanamme, olisin ollut varma, että olemme eksyneet. Tuo typerä reitti ei edes ollut juuri lyhyempi kuin toinen, joka kulki oikeaa tietä myöten.

Helpotuksen huokaus pääsi ainakin minulta, kun ihmisasumus näkyi viimein.

Itse leirikeskus oli viihtyisän tekojärven rannalla. Paikalla oli ehkä 70 ihmistä Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan seudulta, sekä pastorit Kokkolasta ja Seinäjoelta. Vaasalaiset saavat nauttia toistaiseksi seinäjokisen Markus Pöyryn messuista joka toinen viikko. Yhteisön perustaminen kestää muutamia vuosia, sillä väen pitää vakiintua ja sitoutua.

Markus Pöyry piti opetuksen armolahjoista, ks. Luther-säätiö, saarnat, ja sen jälkeen keskustelimme. Opetuksessa korostui se, että armolahjat annetaan seurakunnalle. Markus vertasi asiaa rakennustyömaahan. Työntekijät seisovat valmiin perustuksen äärellä, heille rakennusmestari jakaa tarvittavat työkalut. Ne annetaan tarpeeseen, ei jonkin muun syyn takia.

Läsnäolon armolahja -ehdotus sai runsasta kannatusta. Jokainen ihminen on seurakunnalle armolahja. Ihminen on aina enemmän kuin ihmisen tekemiset. Jokainen ihminen itsessään on tärkeä.

Välillä veisasimme. Joimme kahvia ja söimme herkullista ruokaa, jota oli riittävästi. Jopa makkaraa, jossa oli peuran lihaa, saimme. Lauloin muutaman raamattulaulun. Minä myin kirjojani, eräs pariskunta tyrnimarjoja.

Oli raamattuvisa kaupunkien välillä. Michel, Olav ja minä edustimme Vaasaa. Me voitimme kisan 29/30 pistettä. Olisimme saaneet täydet pisteet, jos olisimme valinneet Olavin ehdottaman vastauksen viimeiseen kysymykseen, joka koski Raamatun viimeistä lausetta. Minun ehdotukseni oli väärä.

Mutta ei tarvitse olla täydellinen saadakseen olla olemassa.

Hiihtokilpailu oli hauska, ja se oli selkeästi tekniikkalaji. Pikkutytötkin selvisivät, kun huusivat kuorossa, vasen, oikea, vasen, oikea. Pastorien johtamat joukkueet saivat runsaasti kannustusta ja pärjäsivät hienosti.

Markus sanoi, että he ovat Seinäjoella messun jälkeen harjoitelleet, siinä syy. Niin varmaan.

Hiihdon jälkeen pikkulapset ja minä menimme uimaan. Järvi oli matala, mutta kyllä siinä kellumaan ja uimaan pystyi. Saunassa en käynyt. Lähdimme uimisten ja iltahartauden jälkeen.

Kotiin tultuani rupesin tekemään pitsaa ja leipäsiä, ohuita pitsoja ilman mitään päällysteitä. Hoksasin vasta leipoessani, mikä raamattulauluissani meni pieleen. Eräs kohta kuulosti jo laulaessani kummalliselta. Lauloin: "Se teistä, joka pelkää pimeää..." Oikeasti se kuuluu: "Joka pelkää Jumalaa!"

Ei tuo aivan katastrofaalinen virhe ollut kuitenkaan, sillä teksti jatkuu:
"Kuulkoon Herran palvelijan sanaa: joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan."
Ei siis tarvitse pelätä pimeää, missään tapauksessa.

Huomenna minulla on perhepyhäkoulu Palosaarella Hanniksen kanssa. Menen sen jälkeen Arin luo, tänään en enää jaksa.

On ollut hauska päivä. Herra siunatkoon sinua, arvoisa lukijani!

Jäkälä kukkii koivun kyljessä lammen rannalla