24.08.2011 - Kävelyä, laulelua ja kellumista

Aamulla sumuista, päivä aurinkoinen ja lämmin

Päivä mitä parhain.

Sämpylätaikina nousemaan, kahvi tippumaan. Aamuvartio, sämpylöiden paistaminen ja pari puhelua. Pankkiin ja torille tervehtimään ystävää, joka oli myyntipöydän kanssa siellä tämän päivän. Huomenna menemme yhdessä, jos sää sallii ja Herra suo.

Viritin kitaran pitkästä aikaa, hyppäsin autoon ja ajelin Ari luo. Arin hoitajat olivat ruokailemassa, nosturi muiden käytössä ja Arin paita märkänä. Mutta ehdimme ajoissa, eli kello yhdeksi alakertaan.

Kättelin kaikki lauluhetkelle tulijat. Mikrofoneista yksikään ei toiminut, mutta eiväthän ne koskaan toimi, kun toivoisi. Ei haitannut, siirsin Arin tuoleineen sekä nuottitelineeni lähemmäksi ihmisiä. Ääneni kantoi riittävän hyvin.

Monta vuotta sitten olin samassa paikassa pitämässä lauluhetkiä joka viikko. Silloin oli mukana useita vanhuksia, jotka olivat erityisen huonokuuloisia. Eräs heistä moitti, kun laulun numeroita ei kerrottu ollenkaan.

Minä kylläkin huusin mikrofoniin kitarisat punaisena sekä laulut, että niiden numerot, mutta tulos oli sama. Kukaan ei kertonut, mitä lauletaan, totesi tuo huonokuuloinen murheellisena.

Paikalla oli tänään noin 25 ihmistä. Ilmapiiri oli leppoisa ja mukava. Tuttuja ihmisiäkin oli potilaiden joukossa, ja hoitajissa samoin. Lauloimme kolme varttia, muun muassa:
- Päivä vain ja hetki kerrallansa
- Soi kunniaksi Luojan
- Niin kaunis on maa
- Maa on niin kaunis (!)
- Kiitos sulle Jumalani
- Herraa hyvää kiittäkää
- Sua kohti Herrani,
ja niin edelleen.

Jumala vastasi rukouksiimme: Ari ei yskinyt. Kerran, pari hän yskäisi, mutta ei alkanut suoltaa liisteriä, vaan pärjäsi aivan hyvin. Alussa muistutin häntä, että hänen tehtävänsä on rukoilla, ja sen hän varmasti teki.

Kun tilaisuus oli ohi, sain juoda pullakahvit talon laskuun. Kyllä ne maistuivatkin.

Ari ei halunnut ulos, vaikka olin luullut, että hän haluaa. Laitoin hänen ruokansa tippumaan ikkunan salpaan, ja jäimme ala-aulaan. Minä tein Pohjalaisen sudokua ja lukaisin tärkeimmät jutut. Eräs lauluhetkellä ollut iäkäs rouva tuli juttelemaan, ja vaihdoimme kuulumisia.

Sairaalan alakerta on viihtyisä kirjastoineen ja kahviloineen, kukkineen ja keinuineen. Tai vanhainkoti se oikeastaan on, mutta myös sairaalan osastoja on samassa rakennuksessa, ja sen takia Arikin on siellä.

Kolmen jälkeen menimme yläkertaan, laitoin Arin vuoteeseen, hieroin rukoillen hänen jalkansa ja hän jäi kuuntelemaan Raamattua, tai ehkä hän nukahti. Arin veli oli tulossa sinne tunnin kuluessa, kenties Ari nukkui siihen asti.

Liinukka kävi neljän jälkeen hakemassa jotain Terolle meneviä tavaroita, sillä hän on menossa viikonloppuna Tampereelle jatkamaan opiskelujaan ja vie Teron omaisuuden mennessään. Joimme kahvit ja juttelimme samalla.

Kun Liinukka lähti, vedin kuomat jalkaani ja marssin uimaan. Lenkkikengät temppuilevat edelleen ja teettävät rakkoja jalkoihini. Kuomat käyttäytyvät asiallisesti. Pääasia, että on jotkut kengät, joihin voi luottaa.

Tein parin tunnin lenkin. Kiersin Räätälinsaarta, sitten menin Hietasaareen uimaan. Kelluin ja uin 17 minuuttia, otin ajan kellosta. Aurinko paistoi, vesi oli 15 asteista seinässä olevan lukeman mukaan. Vesi tuntui raikkaalle paikoitellen, mutta teki mieli aina vain uiskennella. Minulle on varmaan alkanut kertyä hylkeenrasvaa nahkani alle!

Kävin kirjastossa. Lainasin Herriotin videon ja pari kirjaa, aivan aikomattani.

Juttelin Teron kanssa puhelimessa. Hän oli leiponut tänään! Niin sitä pitää. Hyvä alku nuoren miehen kotielämälle. Opiskelupaikkaan oli jo tutustuttu, matikan tasotestejä tehty, kaupunkia kierretty.

Kertoisin mielelläni jotain kehittäviä, syvällisiä ajatuksia, mutta koska niitä ei ole, kertominen on mahdotonta. Mutta Jumala on luvannut johdattaa rukoillen kulkevia, joten ei hätää. Isä pitää huolen!

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!