Kategoriat: Ajankohtaista

Sadonkorjuun aika. Näin myöskin työ Jumalan pellolla jatkuu, kunnes Jeesus palaa hakemaan omansa.

Kellumista +15 -asteisessa meressä. Sade yllätti illalla.

Elisabeth soitti yhdeksältä. Sinullako on lauantaina töitä, ihmettelin. Kesti aikansa, ennen kuin minulle valkeni, mikä päivä on. Nukuin hyvin sikeästi aamuyöstä aamuun asti. Tampere-keikka sekoitti päivätajuni.

Pesin pari lastia pyykkiä, tamppasin mattoja, pesin lattioita, maksoin laskuja. Tavallista kotipuuhaa. Uimapuku oli hukassa. Löysin sen märkänä autosta muovipussin sisältä. Samasta, jossa oli tyhjiä pitkäripaiseen meneviä löytöpullojani. Mukaan vaan, koska aioin uimaan liikelounaan jälkeen.

Keskustelimme Elisabethin kanssa lounaalla liikeasioista, lähinnä uimisesta ja laihduttamisesta, johon tarvitaan liikettä, mutta vain kevyitä lounaita.

Uiminen oli virkistävää ja antoisaa. Kotiin kahvinkeittoon, Ari jo varmaan odottaa. Vein kirjan asiakkaalle pyörällä mennessäni. Läppäri korissa eväiden kanssa.

Ari halusi ulos. Niinpä menimme. Pyysin hoitajan avuksi pukemaan Aria. Paita piti vaihtaa, se oli kostea. Ruoka ei ollut vielä tippunut, joten otin pullot mukaan. Menimme metsän reunaan puun alle, ja sidoin pullon puuhun ja laitoin ruuan valumaan. Ari alkoi nukkua, Raamatun teksti virtasi Viktor-laitteesta. Minä kudoin lapasta hyvällä mielellä ja ryystin kahviani.

Kun ruoka ja vesi oli mennyt, siirryimme aurinkoon, koska varjossa alkoi tulla viileä olo. Arilla oli pari peittoa, mutta sittenkin tuuli osui varjopaikkaan.

Arilla oli jotain huonosti. En lopultakaan ollut varma, mistä oli kyse. Vaihdoin pään asentoa, asettelin tyynyliinan toisella lailla. Avuton, hermostuttava olo minulle tulee, kun en ymmärrä, mitä pitäisi tehdä. Lupasin muuttaa ulkomaille, mutta en tietenkään mene. Kunhan harmittelin.

Olimme puoli neljästä viiteen lammen rannalla, sitten takaisin Arin huoneeseen yläkertaan. Ari itse halusi sisälle. Hän yski vain kerran ulkona ollessamme. Sisällä vähän enemmän.

Hoitaja tuli sopivasti auttelemaan Aria sänkyyn. Toinenkin hoitaja tarjoutui avuksi, ja kyllä se minulle sopi. Ari laitettiin mieluiseen asentoon, minä istuin keinuun läppärin kanssa. En saanut nettiyhteyttä toimimaan, niinpä kirjoitin muuta juttua.

Ehdotin Arille kirjan kuuntelua, mutta hän halusi Raamattua. Niinpä kuuntelimme sitä. Onhan Elävä Sana, jota Raamattu on alusta loppuun, ihan muuta kuin mikä tahansa kirja. Ari sen ymmärtää, Jumala antaa hänelle voimaa sen kautta. Minäkin saan voimani siitä, mutta omat voimani estävät minua kaipaamasta ja janoamasta Jumalan apua ja voimaa yhtä paljon kuin Ari.

Lämpö puoli seitsemältä vain 37,0 astetta, ja olin hyvin tyytyväinen. Jospa Ari reagoi matkustamiseeni ja Teron lähtöön kuumeella? Hän itsekin uumoili sellaista, kun selvitin asiaa.

Raamislaisia oli tulossa kylään, tein gluteenittoman piirakan. Istuimme iltaa, juttelimme, rukoilimme. Oli hyvä ja kotoinen olo. Kiitos Jumalalle jokaisesta ystävästä!

Sain tänään mieluista postia. Eräs lukijani kirjoitti kirjeen ja tilasi kirjoja. Paketti odottaa kirjettä vaille eteisessä. Huomenna yritän saada sen postiin.

Tero on raivannut tänään loput uudesta kodistaan. Kumihanskat kädessä hän on iskenyt vessan ja eteisen kimppuun. Luulenpa, että yksi tärkeä opetus meni perille nuorelle miehelle: kodin siivous alusta loppuun.

Koti on saatava haltuunsa, ja puhdistamalla kaikki paikat ikään kuin itselleen se tapahtuu. Kiitos hyvälle Jumalalle siitä, miten hän Teroa johtaa. Huomenna alkaa hänen koulunsa, AMK, rakennuspuoli. Jumala siunatkoon opiskelun, sekä Teron että muiden nuorten.

Siunausta myös sinulle, arvoisa lukijani!

Mansonniemen asteri, Annelin istuttama varmastikin.