13.06.2011 - Ruusuja ja piikkejä tiellämme!

Ihana sadepäivä!

Nukuin hyvin, sillä ilma viileni, aamulla satoi ilokseni ja luonnon helpotukseksi. Kiitos Jumalalle ihanasta helleviikosta, ja kiitos siitä, että se loppui ainakin toistaiseksi.

Kävelin Arin luo lipposilla, sillä olimme menossa kirkkoon. Kun näin Arin, lykkäsin mittarin hänen kainaloonsa. 38.1 oli miehen lämpötila. Se nousi, kun ulkona lämpö laski.

Otin käyttöön suunnitelman B, joka on aina takataskussani tällaista tilannetta varten. Peruutin kirkkokyydin, jonka piti tulla tunnin päästä. Laitoin Arille lisävettä tippumaan ruokapullosta, kylmän pyyhkeen otsalle ja toisenkin ikkunan auki. Viltti verkottomaan ikkunaan, etteivät itikat pääse sisään Aria pistelemään.

Siirsin haisevan imupullon oven ulkopuolelle, josta hoitajat sen hoitelivat pesukoneeseen ja vaihtoivat letkut ja pussin.

Järjestin itseni keinuun sängyn viereen, otin esiin lahjalevyn. Se on Jukka Salmisen Silmiis katson, jonka ostin meille Lähetyspäiviltä yhteiseksi 30-vuotishääpäivälahjaksi. Päivähän on 4.7. Pieni varaslähtö levyn kuuntelulle ei haitannut yhtään.

Levyyn pitää tutustua enemmän, ensi kerta ei vielä sano juuta eikä jaata. Kuunneltuamme sitä pari kertaa jatkoimme oloamme Raamatun kuuntelulla. Kudoin sukkaa, joka on tämän hetkinen käsityöni Arin luona.

Arin lämpö pysytteli samassa monta tuntia. Iltapanadoli annettiin, ja lämpö laski normaaliksi yöhön mennessä. Lähdin puoli kahdeksan jälkeen kävelemään kotiin.

Lauantaina Lähetysjuhlilla juttelin monien ihmisten kanssa. Samalla tiedostin oman henkisen väsymykseni. Sairaalassa kulkeminen on totista puuhaa. Ei harrastelua.

On kaksi eri asiaa haluta käydä Arin luona sairaalassa ja nauttia siellä olostani ja sen tekemisen kuluttavuus. Olen täysin tyytyväinen ja onnellinen, että voin näin tehdä. Koenhan, että se on minun kutsumukseni ja tärkein tehtäväni ja iloni.

Aivan toinen asia on se, miten kokonaisvaltaista ja raskasta se on. Koskaan en voi varmaksi tietää, mikä tilanne on odottamassa. Emmehän toki tiedä sitä terveenkään ihmisen kohdalla, mutta sisäinen tilamme on ihan toinen, kun menemme kylään ystävän luo tai sitten sairaalassa olevan rakkaan ihmisen luo. Jatkuva valmiustila ottaa vastaan mitä hyvänsä, vie voimia.

Olisin halunnut mennä messuun eilen illalla Arin kanssa, mutta heti kun näin Arin tilan, mieleeni ei tullut lainkaan, että lähtisin sinne. Jumala on kanssamme, missä olemmekin. En kokenut surua tai synkkyyttä, etten päässyt lähtemään kirkkoon. Olisihan Jumala voinut antaa meidän käydä siellä ja Arin kuume olisi voinut tulla sen jälkeen.

Jumala antoi minulle lepoa, ettei tarvinnut lähteä. Jumala rakastaa minua niin paljon, että kun hän näkee, että olen väsynyt, Ari on usein silloin kuumeessa. Silloin hän ei voi lähteä minnekään, eikä minunkaan tarvitse. Jumala on suuri, Kaikkivaltias ja väkevä Jumala.

Toivon osaavani ilmaista asian ymmärrettävästi. Jumalan lapsen elämässä tapahtuu paljon paradokseja. Toisin sanoen: on hyvä mennä Jumalan sanan kuuloon, mutta saa levätäkin. Jos ei itse osaa, niin Jumala järjestää asian, jolloin ei voi mennä sanan kuuloon kuten tahtoisi. Mutta Jumala ei ole sidottu paikkaan. Hän tulee sinne, missä sydän on avoin.

En ole sen hengellisempi tai hurskaampi kuin kuka tahansa muukaan. Tunnen oman kurjuuteni ja kykenemättömyyteni, saamattomuuteni ja haluttomuuteni monissa Jumalan asioissa. Mutta Jumalaan minä luotan. Uskon, että hän pitää minusta kiinni, kun näkee ja tuntee minut paremmin kuin itseni.

Tulipas pohdintaa kerrakseen.

Eräs rouva sanoi, että hän ei lue mitään kevyitä kirjoja ja se johtuu siitä, että hän on lukenut niin paljon elämässään. Jäin miettimään tuota. Minäkin kuvittelen lukeneeni aika paljon, mutta valitettavasti en ole kehittynyt lukemisessani alku pidemmälle.

Edelleen luen välillä nuorten kirjoja. Nuoren opettajattaren varaventtiilin luin taas kerran. Sinisen linnan olen lukenut monta kertaa.

Elämäntilanteet ovat erilaisia. Minäkin toivoisin lukevani vain kehittäviä, arvostettuja, opettavaisia kirjoja. Mutta en syyllistä itseäni siitä, että en jaksa useinkaan lukea mitään, missä pitää käyttää aivojaan kovasti. En vain jaksa.

Minulla on yksi tärkeä rukousaihe tällä hetkellä. Se koskee kirjaani. Seuraavaa. Tarvitsen NÄYN, selkeän käsityksen siitä, miten kirjoitan mielessäni olevan kirjan.

Kun kirjoitin Rohkesti eteenpäin -kirjani, sen kirjoittaminen kesti vain 3 kuukautta sen jälkeen, kun tiesin, MITEN sen teen. Ainekset minulla on käsissäni, mutta punainen lanka puuttuu. Olen kiitollinen jokaisesta, joka rukoilee tämän asian puolesta.

Onhan minulla koko ajan yksi kirja kirjotteilla, mutta en vielä tiedä, tuleeko siitä julkaistava. Mutta kirjoittaa pitää.

Siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani, sinun omassa elämäntilanteessasi tänään!