Kategoriat: Muu kirjoitus
Julkaistiin Pohjalaisessa to 5.5.
Tammikuisena päivänä jonotin pankkiautomaatille. Takanani jonossa mies sanoi toiselle:
- Näin, kuule, kamalaa unta! Unessa lasten perheet olivat vielä meillä joululomalla. Kyllä olin helpottunut, kun heräsin, ja se oli vain unta!
Varmasti paappa tykkäsi, kun lapset kyläilivät, mutta vierailu oli kuluttanut voimia, ja mies vaimoineen oli hädin tuskin selviytynyt siitä.
Paapan lause pulpahti mieleeni, kun tapasin rouvashenkilöitä, jotka juttelivat aikuisten lastensa vierailuista kotona. Toinen kertoi itkeneensä yöllä väsymyksestä. Lapsen perhe oli vierailulla viikonlopun, ja hän oli raahannut kaupasta monenlaista ruokaa. Eivät riittäneet pelkät lihaperunat tai hernekeitto. Oli oltava lihaakin monta eri lajia mieltymysten mukaan, hän kertoi.
Lapset eivät tuo minkäänlaista syömistä tullessaan, rouva toimitti, kun tulevat lomiksi tai viikonlopuksi hänen luokseen. Vastaavasti hän vie ruuat mukanaan, kun menee lastensa luo, sillä muuten ei ruokaa ole. Mitä mahtaa nuori perhe syödä arkena, ihmettelen. Valmisruokaako?
Missä määrin me äidit totutamme lapsemme siihen, että äiti on äiti, vaikka toinen jalka olisi haudan partaalla? Emme myönnä vanhenemistamme tai kerro lapsille, että nyt riittää palvelu ja passaus. En jaksa enää, vaikka tahtoisinkin! Ja että nyt viimeistään saavat muutkin tehdä jotain.
Lieneekö nuorisolla luulo, että kaikilla on rahaa ja voimia, koska heillä itsellään on? Emme näe kenties toisten tarpeita, jos itsellämme on asiat mallillaan. Olettavatko nuoret, että vanhempien kuuluu huolehtia heistä, vaikka heidän olisi jo otettava vastuuta itse, ehkä jopa iäkkkäistä vanhemmistaan? Vai oletammeko me vanhemmat, että meillä on ikuinen huoltamisvelvollisuus aikuisiin lapsiimme nähden?
Emme ole täydellisiä lastemme kasvatuksen suhteen, mutta voimme tehdä paljon vielä senkin jälkeen, kun he ovat jo aikuisia. Ainakin puhua rehellisesti heidän kanssaan, niin vaikeaa kuin se voi ollakin.
Jospa äiti pääsisi silloin tällöin, ainakin äitienpäivänä, lastensa valmistamaan ruokapöytään sen sijaan, että itse uurastaa keittiössä, vaikka tekisikin sen mielellään. On ilo palvella, mutta mukava myös itse istua valmiiseen pöytään.