Kategoriat: Ajankohtaista

Hieno päivä, kylmä tuuli.

Oli mukava mennä ystävän kanssa lauluseuroihin Isokyröön tänä iltana. Sley:n laulut ovat reippaita ja iloisia. Tupa oli täynnä väkeä. Parikin pappia puhui, arpoja myytiin ja kolehti kerättiin lähetystyölle. Itse sain myydä kirjojani. Tapasin ihmisiä, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Kiva ilta!

Arin kanssa olimme tunnin verran sairaalan alakerrassa. Ari yski ja limoi oikein urakalla, melkein koko tuon tunnin. Samalla kuuntelimme Eero Junkkaalan esseitä Raamatun paikoista. Mielenkiintoista. Niitä Ari jäi kuuntelemaan, kun olin saatellut hänet vuoteeseen.

Huomisaamuna menemme äänestämään Arin kanssa kirjastoon, jos Herra suo ja pääsemme matkaan. Minulla oli eilen mukana kaikki listat, ja luin Arille kaikkien niiden puolueiden ehdokkaat, mitkä hän halusi kuulla. Lopuksi hän sai päätetyksi, ketä äänestää, joten se ongelma on hoidettu. Kunhan vain selviämme äänestyspaikalle. Sitäkin rukoilen, ettei Ari yskisi siellä kovin ankarasti. Säkällä joku tilaa ambulanssin siinä tapauksessa!

Tero lähti lomilta. Viikot vilahtavat kuin siivillä. Terolla on enää kolmisen kuukautta armeijan puuhia, suurimman osan aikaa tuntui viettävän metsässä loppuajasta. Sitten pitäisi löytyä asunto Tampereelta, sillä siellä odottaa opiskelupaikka.

Autossa palaa jokin ylimääräinen valo silloin tällöin, ja kärry tyssäsi pari kertaa jossain risteyksessä, kun ajelin. Huomenissa on siis vietävä se hoitolaan, jos vaikka vika löytyisi.

Väsyttää ankarasti nyt, joten hyvää yötä, arvoisa lukijani!

"Edessäsi kerskaus, ylpeys haihtuu,
koko oma kelvollisuus pelkoon vaihtuu.
Armosi on ainut turvapaikka." -Luther