26.02.2011 - Roskaevankeliointia!

Lähes nollakeli.

Harrastin roskaevankeliointia tänään, kun kävelin sairaalaan Arin luo ja takaisin. Löysin ensin tyhjän pussin, ja keräsin siihen kävellessäni maahan heitetyt tupakka-askit ja muita roskia. Rukoilin, että askin heittäjät tulevat uskoon ja pääsevät tupakasta, ja roskan heittäjät pelastuvat.

Lopulta Jumala alkoi jälleen ikään kuin puhua.

Moni ihmisriepu kulkee hylättynä, petettynä ja yksinäisenä. Kuka heistä välittää? Kävelemme ohitse. He eivät paljon meitä liikuta, tuskin näemme. He ovat kuin nuo roskat, jotka eivät kuulu kenellekään. Kukaan ei ota vastuuta heistä. Olemme kuin emme näkisikään.

Mutta on yksi, joka ei kulje ohitse.

Kun samarialainen nainen tuli kaivolle ihmisten pelossa, yksin, syntiensä vaivaamana, Jeesus ei tullut siihen sattumalta. Hän halusi kohdata tuon naisen. Jeesuksen kohtaaminen muutti koko naisen elämän.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen, ja tänään hän sanoo meille: Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikille. Mutta me saarnaamme mieluummin niille, jotka ovat jo kuulleet. Tänä päivänä evankeliumin saarnaaminen vaatisi sitä, että lähdemme omalta mukavuusvyöhykkeeltämme ulos maailmaan.

Mitä se ulos maailmaan meno sitten on? Mikä on meidän itsekunkin lähipiiri, alue, jossa muutenkin liikumme. Minulle se on sairaala, kadut, joilla kuljen, ihmiset, joita kohtaan. Työkaverit, matkaseura, sukulaiset - kuka on mun lähimmäiseni? Eikö sitä kysytä laulussa ja Jeesukseltakin sitä tivattiin.

Jeesus viittasi samarialaiseen, joka auttoi ryöstön kohteeksi joutunutta miestä. Ennestään tuntematon matkalainen auttoi vierasta ihmistä. Hän ei odottanut, että joku muu sen tekisi. Tulkoot ryöstetyn tuttavat auttamaan, niinkö? Pitäisi varmaan soittaa heille. Ei, vaan se auttaa, joka ensiksi ehtii.

Ensiksi ehti pappi ja leviitta, mutta heillä oli tekosyynsä, miksi ihmistä ei voi auttaa. Onneksi tuli se muukalainen, jolla oli sydän paikallaan.

Olisipa meidänkin sydämemme kohdallaan. Herra meitä siihen auttakoon. Tästä samasta aiheesta Mirja Paunonen puhui suurenmoisesti tänä iltana Ilta lähteellä -tilaisuudessa. Saimme myös ehtoollista, Sami Saharinen oli seurakunnan pappina. Olin parin raamislaiseni kanssa yhdessä siellä.

Kun keräilin roskiani, löysin ruusunnupun, joka oli katkennut ja pudonnut. Otin sen mukaani, mutta roskiin se joutui kun olin sen kuvannut, se oli kylmettynyt. Kun suostumme kumartumaan tarpeeksi alas, voimme kohdata jotain, mikä ei seisoalta näy silmiimme.

En keräile roskia sen takia, että se olisi hurskasta ja keräisin bonuspisteitä sillä Jumalalta tai ihmisiltä. Yksinkertaisesti se on vain minusta mukavaa. Sitä paitsi nautin enemmän kävellä seuraavan kerran samasta paikasta, kun tien varrella eivät loju ne samat roskat kuin aiemmin.

Tänään melkein harmitti, kun en ole tupakkamies. Löysin lähes täyden tupakka-askin. Kylmästi heitin senkin roskan sekaan sääliä tuntematta.

Arin kanssa olimme kaksi tuntia kirjastossa sairaalan alakerrassa ja meillä oli mukavaa. Ari yski limaa oikein olan takaa. Olin hyvin tyytyväinen, sillä keuhkokuume tuskin uhkaa, sillä sisuksiin ei varmaan jäänyt paljonkaan, sillä kassi täyttyi nenäliinoista.

Nyt painelen saunaan ja Terokin tulee pian kotiin. Iloa iltaasi, arvoisa lukijani!