03.02.2011 - Reissusta onnellisena kotiin!

Lumi jäätyi pyyhkijöihin ja sitä satoi valkeanaan. Kauhea keli, mutta kotona turvallisesti!

Olipa keli! Päätin vakaasti mennä vaihtamaan uudet pyyhkijänsulat autooni, mutta vika olikin kelissä. Lumiräntä jäätyi kiinni pyyhkijöihin. Oli iltapäivän hämärä, kun ajoin Chockolasta kotiin lumisateessa. Autojonot olivat pitkiä, näkyvyys heikko. Autoja oli tiepuolessakin. Luojan kiitos, pääsin kotiin.

Parissa päivässä tapahtui mahdottomasti. Eilen hyppäsin punaiseen tilaihmeeseeni klo 9 aamulla. Chockolassa etsin osoitteen, jonne jätin kirjapussin ovenripaan, ja Kansasissa vein kirjoja toiselle ovelle ja jatkoin matkaa kaupan kautta Nevadaan.

Äidin ja isän luo menin ensin syömään äidin mainioita lihaperunoita. Äiti osaa laittaa maukasta ruokaa. Leikkasin isän tukan, joka on vaalennut valkoiseksi, eikä sitä enää paljon olekaan. Myös isän kunto on heikentynyt huomattavasti. Tällä kertaa hän oli kotona äidin hoivissa.

Veljen luoksen menin seuraavaksi. Keskustelua, kahvinjuontia, kirjakauppoja kuten äidinkin kanssa. Toisen veljen luokse sopivasti ruoka-aikaan. Taas ruoka maistui, ja kahvit päälle! Keskustelua, kirjakauppoja.

Veljentytär autoon ja kaverin luo kyydissäni, kun lähdin tapaamaan Nevadan kirjastoon paria koulukaveriani, jotka halusivat kirjani ja muutenkin tavata. Kerroin kirjastonhoitajalle kirjastani, aikoivat tilata sen.

Aloimme lukusalissa Annikan kanssa ihmetellä, että kylläpä eräs mies muistutti äidinkielenopettajaamme keskikoulussa. Mies luki sanomalehteä ja lähti välillä käymään jossain. Kun hän palasi, Annika huomasi, että sehän oli opettajamme! Sama mies, jolle olin aikonut tänä aamuna soittaa! Hän oli ikääntynyt kuten mekin.

Olin lähettänyt kyseiselle Eero Elovaaralle kirjani, soittanut sitä ennen, ja hän lupasi lukea ja kirjoittaa siitä Nivala-lehteen jotain. "Enhän minä voi sitä sinulta kieltää", hän sanoi.

Ja nyt Eero istui pöytäämme ja aloimme rupatella. Kaisakin saapui jumpasta paikalle. Sain Eerolta palautetta kirjastani, mutta kerron siitä sitten, kunhan se on lehdessä jossain vaiheessa. Mutta hämmentävän positiivista tuo palaute oli.

Kohtaaminen oli todella johdatusta. Ihmeellistä kerrassaan! Meillä riitti jutunjuurta siihen asti, että meidät heitettiin pihalle kirjastosta. Ihan ystävällisesti kylläkin.

Ilta ei suinkaan loppunut tähän. Ehei. Anita, Helinä ja Eeva olivat järjestäneet kirjailjajuhlan minulle! Kukkia, lahja ja herkkupöytä! Olin äimän käkenä, ällikällä lyöty ja hämmentynyt jälleen. Anni-Helena oli tehnyt jopa rannerenkaan minulle.

Minun on sangen vaikea uskoa, että elämässä voisi tapahtua näin runsaasti ihania asioita. Odotan potkua tai täräystä suunnasta, jota en aavista. Kuitenkin haluan hartaasti uskoa, että elämä voi olla joskus muutakin kuin erämaata.

Sitä on vain ollut niin kauan, että olen tottunut siihen. Eihän minulla tosin tylsää ole ollut yleensä varttituntia kauempaa kerrallaan. Paitsi milloin olen viivyskellyt kellarissa. Siellä on pimeyttä riittänyt ja multa tunkenut sieraimiini.

Pippaloiden ja runsaan kestityksen jälkeen menin veljeni luo yöksi, mutta tietysti seurustelin perheen kanssa sitä ennen.

Päivä sisälsi lisäksi runsaasti puheluita, tekstiviestejä ja vielä klo 23 puhelun sairaalaan. En ollut aiemmin onnistunut saamaan hoitajaa puhelimeen, kun soitin iltapala-aikaan. Nyt hoitaja lupasi heti viedä Arille terveisiä. Kerroin, että Ari huolehtii ja miettii, olenko turvassa.

Koska niin paljon tapahtui, uni pakeni. Joskus yhden, kahden maissa viimein nukahdin.

Kello herätti kahdeksalta kahville. Puurolle äidin luo. Kirjoja viemään Kreetalle. Rukoushetki hänen kanssaan. Ruoka äidin luona, poikkeaminen veljellä ja sitten matkaan huomattavasti keveämpi kirjakori mukana.

Chockolassa minulla oli treffit yhden tätini kanssa. Törötimme eri puolella Prisman pihaa ja soitin tädilleni tietämättä, että hän seisoi suunnilleen nurkan takana. Kurvasimme tädin kanssa kuppilaan. Ostimme pullakahvit ja juttelimme pöydässä tunnin.

Totesin, että sukuun on tultu. Samasta puusta on suvun naiset tehty. Meille on tapahtunut niin samanlaisia asioita, että naurattaa. Tämä tätini on minua vain viisi vuotta vanhempi. Taas kirjat vaihtoivat omistajaa ja sanansäilä lensi.

Kun viimein lähdin matkaan, lunta jo satoi. Loppumatka oli raskas sanalla sanoen. Rukoilin, että pääsen perille. Pääsin sairaalan pihaan ja kiitin Jumalaa.

Arille oli vaihdettu peg. Se oli löysällä, siihen oli laitettu teippi, ettei se irtoa. Muutin läpykän asentoa ja neuvoin homman nuorelle hoitajallekin, jolle asia oli uusi. Nyt se oli tiiviisti ihossa kiinni.

Ari ei ollut ollut ylhäällä sängystään eilen eikä tänään. Pyysin hoitajaa avuksi, ja Ari päästi tuoliinsa aulaan. Kerroin kuulumisia Arille. Hän jäi istumaan vielä aulaan, kun lähdin kotiin. Minun piti päästä purkamaan tavaroitani, mutta ensin tein lumityöt autopaikalta.

Huomisaamuna aion porhaltaa Verotoimistoon ja sanoa, sikäli kuin pääsen sanomaetäisyydelle, että olisi kana kynittävänä. Pitäisi päästä veroja maksamaan.

Kirjoitin äskettäin virallista postia tilanteestani Toisille Viranomaisille ja toimitan perille huomenissa. Nämä viralliset osuudet ovat niitä harmaita tai suorastaan mustia raitoja elämäni kirjavaan mattoon. Ilman niitä eivät kirkkaat väritkään erottuisi.

Hikisen raadannan jälkeen, jota seurasi siis iloinen Ajankohtaisosinko, on aika siirtyä tupaan nukkumaan. Tietysti yömyssyksi kupponen rooibosta ja pari suolapalaa.

Ennen kuin toivotan kauniita unia, on kerrottava vielä Aulikin näkemä uni. Siinä on vakava sanoma, näin uskon.

Aulikki oli unessa kirkon yläparvella. Kirkossa oli monenlaista menoa ja meteliä, tanssia ja pauhua, ihmisiä oli paljon. Aulikki oli miettinyt, että jos kirkkorakennus romahtaa, miten hän voisi pelastua. Hän oli suunnitellut ottavansa kangen, jota pitkin liukuisi maahan.

Yhtäkkiä lattia oli alkanut huojua. Aulikki oli ajatellut, ettei se voi huojua, hän vain kuvittelee, mutta se oli alkanut enemmän kallistua. Aulikki oli tarttunut kankeen tai mikä lie paalu ollut, kuten oli suunnitellutkin, ja sen avulla päässyt kylläkin seiniin paiskautumalla maahan. Välillä hän oli pelännyt iskeytyvänsä kivikkoon, mutta oli selvitynyt maahan ehjänä.

Rakennus oli romahtanut. Monia kuoli, joitakin pelastui. Ihmiset ihmettelivät, miten Aulikki oli selviytynyt. Hänelle se oli selviö: hän oli valmistautunut.

Hyvät ystävät. Meidän on valmistauduttava ennen suuria tapahtumia, jotka ovat silmiemme edessä. Lintujen suuntavaisto on mennyt, niitä kuolee laumoittain. Valaat eivät osaa suunnistaa kuten ennen. Kaamosaika on lyhentynyt, mikä on merkki luonnonjärjestyksen muutoksesta. Ajan huomioon ottamisesta kertoo myös Matteus:

"Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." Mt 25:5-

Tämä uni ja Jumalan sana ovat vakava varoitus meille jokaiselle. Juuri äskein tuli tekstiviesti kännykkääni: Rukoile kansamme puolesta.

Tehkäämme näin, arvoisat lukijani. Myös sinä ja minä olemme lampaita, jotka Hyvä Paimen ottaa syliinsä ja pitää huolta, sillä Hän rakastaa meitä.