12.12.2010 - Kolmas adventti

Kirpeä pakkanen.

Kompuroin uimaan heti herättyäni. Se on varmin tapa elpyä henkiin yön jälkeen. Olikin sähäkkä pakkanen, mutta se ei minua haittaa.

Uimapaikalla oli glögitarjoilua koko päivän. Juttelin toisen miehen kanssa ja huomaamattani hörpin kolme mukillista glögiä. Eteinen oli kylmä ja olin jo uinut, joten sittenkin meinasin kylmettyä seisoskelusta.

Kyseinen iäkäs herrasmies kertoi tarinan, joka vastaa mielestäni hiukan erästä Jeesuksen kertomaa vertausta petollisesta taloudenhoitajasta, Luukkaan 16. luvussa.

Mies oli kuljettanut pyörätuolissa istuvan ystävänsä kerran kahvioon, jossa oli myös sairastavan miehen hoitaja käymässä. Isolla äänellä potilas oli pyytänyt hoitajalta suudelmaa.

Hoitaja oli vastannut mielestäni viisaasti, suorastaan ovelasti. Luulen, että itse tosikkona en olisi pystynyt moiseen, mutta hänen sanansa valoivat toivoa potilaaseen, joka tapauksessa.

Vastauksena potilaan kysymykseen hoitaja oli sanonut: "Minähän olen sanonut sinulle, L, että meidän pitää seurustella vielä paljon pitempään, ennen kuin voimme suudella."

Kun hoitaja oli mennyt, potilas oli sanonut ystävälleen: "Ei se kieltänyt!"

Tuo olisi kyky, että osaisi virittää toivon toisessa, sikäli kuin se ei ole valheellinen tai väärä toivo, kuten tässä tapauksessa varmaan oli. Mutta potilas tuli hyvälle mielelle, kun häntä ei tyrmätty kaikkien kuullen. Mutta kuten sanottu, oma huumorini ei riittäisi tuollaiseen.

Se toivo, minkä Jumala antaa sanassaan, on varma ja luja. Se ei petä. Suuret juhlat ovat tulossa, ne ovat jo hyvin lähellä. Meidän on pidettävä huoli, että meillä on öljyä lampuissamme.

Eija Suominen puhui joululaulutilaisuudessa tänään öljystä. Ei auta vedota suvussa oleviin uskovaisiin, täteihin tai mummoihin. Ehkäpä viisi tyhmää neitsyttä harhautuivat luulemaan, että kyllä me porukalla päästään juhliin, kun ainakin joillakin on öljyä. Ei riitä toisen usko, toisen öljy. Jokaisella on oltava omat öljynsä, oma Pyhän Hengen sinetti, Jeesuksen veren merkki, josta Hän tunnistaa omansa.

Olisi hirvittävää, jos Jeesus sanoisi kerran: "En tunne sinua. Mene pois. Et ole koskaan tullut minun tyköni!" Herra armahtakoon meitä jokaista, että tuntisimme hänet, kuten hän tuntee meidät.

Olin siis Arin kanssa kirkossa, ja hyvin meni. Ari oli pirteä vielä kirkon jälkeenkin. Kiitollisuus on lievä ilmaus tunteestani, kun vielä paluumatkallakin Ari jaksoi hymyillä!

Nyt on iltateen aika. Samalla luen vanhaa Hilja Valtosen romaania. On aika lailla väsynyt, mutta tyytyväinen olo.

Siunausta alkaneeseen jouluiseen viikkoon, arvoisa lukijani!