08.11.2010 - Yhdentoista kynäkotelon omistaja!

Kelissä ei vikaa, yöllä oli pakkasta, vähän lumentapaista tai ainakin kuuraa.

Tapanani on innostua kovasti, usein jopa liikaa. Niin kävi tänään.

En ole tiennyt, että jopa sairaalasta tulomatkalla on kiusauksia. Siinä on vain makasiineja ja autoliikkeitä. Tänään bongasin kuitenkin yhden liikkeen ikkunassa joulukoristeen ja olin mennyttä naista.

Löysin itseni kolistelemasta puljun yläkerrasta. Tarvitsin kaksi kynäkoteloa sekä jotain muuta pientä joulupaketteihin. Puolituntia myöhemmin lähdin kotiin muovikassin kera. 11 kynäkoteloa, lukuisa määrä pyyhekumeja muun muassa sekä jouluvalo olivat siirtyneet omistukseeni.

Elisabet-ystäväni himoaa juuri tuollaista jouluvaloa itselleen. Hän ei taannoin ymmärtänyt hamstarata, kun niitä oli myynnissä. Nyt löysin hänelle sellaisen, ja hykertelen ilosta, kun pääsen yllättämään hänet! Onneksi kaupassa ei ollut kuin yksi, olisin ostanut innoissani niin monta kuin niitä olisi löytynyt, siitä olen varma.

Raamattu sanoo, että on hieno homma, kun on into hyvään. Minulla intoa riittää usein myös "paljoon", eikä se ole pelkästään hyvä. Kynäkoteloiden määrä viitannee siihen, että meillä tehdään myös ensi jouluna paketteja Romanian lapsille.

Aamukävelylläni sain mahtavia merimaisemakuvia, parista kalastajasta ja taivaanrannasta samoin. Myös yllä olevan kukkasen ikuistin.

Ari voi kohtalaisesti. Limainen hän oli sairaalaan mennessäni, mutta kun puhdistin hänen suunsa, hän ei enää yskinyt kauhean paljon. Hän jäi katsomaan seiskateeveetä, kun lähdin. Sitä ennen kuuntelimme Raamattua. Katsoin myös loppupätkän Alppien Heidi -elokuvasta, jonka juonesta en tullut hullua hurskaammaksi. Otsikko vain kuulosti tutulta.

Kun palasin sairaalasta pimeällä eräänä iltana, sain hengellisen opetuksen. Tulin säkkipimeän metsikön kautta, ja mietin, miten löydän polun pimeässä. Edellisellä kerralla kompuroin umpisokkona.

Kun kävelin pimeää tietä, yhtäkkiä näin polun oikealla puolellani. Kauempana oleva valo osui juuri polulle ja valaisi sen. Minun tarvitsi vain kävellä tarpeeksi pitkälle tietä, jolloin polku aukeni valolle. Siitä oli helppo kävellä, en kompastellut yhtään.

Mikä ero edelliseen metsän läpi kulkuun! Kun odotin oikeaa hetkeä, polkuni valaistiin edessäni.

Näin tapahtuu joka päivä. Kun jaksan odottaa Jumalan aikaa omissa asioissani, ne kyllä avautuvat. Itse väkisin tunkemalla ei mikään onnistu.

Tänä iltana luin Raimo Mäkelän kirjasen Sydämen haava - naisnarsistin miesuhri. Mäkelän aiemmasta kirjasta Naamiona terve mieli - narsismista sekin, on otettu yhdeksän painosta. Ilmiö kertoo ajastamme ja aiheen ajankohtaisuudesta.

Tämä uudempi kirja on myös puhutteleva:
"Miestään alistamaan pyrkivä vaimo ylittää siis oikean ja hyvän avioliiton rajat ratkaisevasti. Hän pyrkki asemaan, joka hänelle ei kuulu - niin kuin sellainen ei kuulu hänen miehelleenkään. Kummallakaan ei ole oikeutta toisensa alistamiseen.

"Tällainen vaimo riistää mieheltään kunnioituksen, joka tälle kuuluu ja johon hän avioliiton solmiessaan on sitoutunut, vaikkei hän silloinkaan ehkä sydämessään sitä tarkoittanut. Näin hän tekee miehensä onnettomaksi ja saa aikaan sen, että miehen on mahdotonta rakastaa häntä.

" - - Miehensä alistanut vaimo ei rakasta häntä, vaikka mies rakastaisi häntä kaikin mahdollisin voimin. Siksi molemmat ovat onnettomia." s.40.

Naistenkin on hyvä lukea tuo kirja, vaikka se on varsinaisesti miehille kirjoitettu. Kirja on syntynyt, koska miehet haluavat auttaa toisia kertomalla tilanteestaan. Mäkelä on koonnut yhteneväisyydet ja tehnyt niistä avaran version, joka on kyllä hyvin uskottava, valitettavasti.

Ystävieni blogeissa oli jotain ihmeen meemi-juttuja. En tiedä, mitä tuo sana tarkoittaa, mutta jotain sellaista kai, että joku vastaa toisen kysymyksiin ja heittää samat kysymykset seuraavalle. Minäkin vastaan niihin, ihan kenenkään kyselemättä:

1. Miten vastasit pienenä kysymykseen "mitä sinusta tulee isona?"
- ajattelin aina, että minusta tulee opettaja ja äiti, jos vain saan itselleni miehen, mikä tuntui epätoivoiselle: eihän kukaan kuitenkaan voisi rakastaa minua, mikä onneksi osoittautui pöty-luuloksi.

2. Mitkä ovat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
- -60-luvulla ihanat joulusadut tv:ssä juuri silloin, kun piti silittää liinoja tai tehdä jotain muuta, enkä ehtinyt kunnolla katsomaan
- Unto Uneksija Pellervo-lehdessä ja Kieku ja Kaiku

3. Lempileikkejäsi?
- nukkeleikit ja paperinuket Anitan ja Helinän kanssa, nelimaali, jossa myös veljet mukana.

4. Parhaat synttärisi?
- kun täytin 12 vuotta. Sain ison suklaalevyn, jota pidin piironginlaatikossa ja kävin aina ottamassa pienen palan kerrallaan. Se oli hyvää, sellaista ei enää saa!(?)

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
- en pitänyt mistään urheilusta, joten vastaus on helppo. Aikuisiällä harrastin judoa oranssiin vyöhön asti.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
- en muista, mikä oli ensimmäinen, mutta yksi oli Irwin, joka lauloi Pyhämaan Paulasta, mikä lisäsi Irwinin suosiota kohdallani.

7. Paras joululahjasi?
- ehdottomasti punainen pieni pöytä ja nukensänky, jotka sain noin 10-vuotiaana. Sekä vaaleanpunainen kylpyvaahto, joka tuoksui ihanalta. Mahdoinko käyttää sitä koskaan missään?

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
- olen saanut tehdä paljon enemmän ja ihanimpia asioita, kuin olisin koskaan voinut kuvitella ja olen hyvin kiitollinen sen takia.

Lyhyestä virsi kaunis: koska on myöhäinen ilta, en turhaan jäänyt kupeksimaan vastausten kanssa.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!