Kategoriat: Ajankohtaista

Pisarat kuin kristallia!

Sateeton päivä

Terhi sai Teronkin houkuteltua ultimate-joukkueeseen, joten nuoret häipyivät yhdeksältä aamulla. Minä loikkasin saman tien lenkkareihini ja lähdin käpsimään uimapaikan suuntaan kamera kainalossa. Mutta yhtään kuvauskohdetta en tänään löytänyt.

Uituani kiirehdin kirkkoon. Istuin Aulikin ja Erjan välissä. Kylväjän lähetti puhui täyttä asiaa anteeksiantamisesta. Kun menemme pyytämään Isältämme anteeksi, meidän tulee samalla sanoa: Me olemme tehneet kuten vaadit, eli antaneet omille velallisillemme anteeksi.

Sukulaisiakin tapasin kirkossa. Kirkkokahvit kävimme nauttimassa ja sieltä kävelin kotiin. Samaan aikaan saapuivat onnelliset pelaajat, olivat käyneet myös sairaalassa isäänsä katsomassa.

Kun nuoriso lähti, menin Arin luo. Kirkkoon yhdessä, Ari kesti matkan hyvin, vaikka oli aika räjähtänyt ulkoisesti. Kuitenkin hän nautti reissusta, näin ymmärsin. Ilkka Puhakka sai puheellaan kuulijat mukaan. Hänellä on hyvä ote, suuri sanoma: Jeesukseen voi luottaa. En jaksa kertoa tarkemmin hänen opetustaan, kirjoitan siitä myöhemmin, jos on aikaa.

Jatkan norjalaisen Maria Monsenin kirjan, "Kuinka herätys alkoi", selostamista. Hän oli Kiinassa viime vuosisadan alussa.

"Oli sanoinkuvaamaton ilo kohdata rukoustaakan kantajia kaikkialla maassa. Jumalan suunnitelmiin ja työtapoihin kuului työntekijöiden saattaminen sisäisesti oikealle kohdalle. Vasta sitten Hän saattoi lähettää ja me saatoimme ottaa vastaan Pyhän Hengen herätyksen. Rukouksen odotusaika kypsytti meitä rukousvastaukseen." s.31.

"Tervetulokokous - - Pyhän Hengen voima oli niin tuntuva, että seurakunta joutui pelon valtaan. Kokouksen osanottajat olivat asemalle saavuttuaan joutuneet niin voimakkaan pelon valtaan, että oli alettu puhua kotiinlähdöstä seuraavana aamuna. Näin valmista kaikki oli siis herätykselle. Polvistuimme rukoukseen ja jatkoimme, kunnes puolenyön aikaan saimme varmuuden rukouksen kuulemisesta.

"Hyvin aikaisin - oli satanut lunta, joten kotiinlähtö oli mahdoton, sillä heillä ei ollut varusteita lumen varalle.

"Kirkko täyttyi - koettiin, että Pyhä Henki käytti sanaa. `Kaikki mitä puhuttiin, oli kuin vasaraniskuja tien aukaisemiseksi sydämiin.`" s.43.

"Hän ei silloin ymmärtänyt, että Jumala tyhjensi häntä voidakseen sitten täyttää hänet." s. 46 "Vasta sitten, kun minä ja kaikki, mikä on minun, oli tullut tuhkaksi, pääsi Jumalan Henki sisimpääni ja Jeesus tuli minulle todellisuudeksi, muuttui kaikki toiseksi." s.48.

"Jumala ei ole meidän kaltaisemme. Hän valitsee sen, joka ei mitään ole. - Ei kuitenkaan tuntunut hyvältä matkustaa työhön siellä ja tuntea olevansa mihinkään kykenemätön." s.50.

"Jumalan sana antaa ratkaisun kaikkiin ongelmiin, kunhan vain Sana saa sijaa meissä." s.50.

"Monet etsivät apua, mutta heidät saatettiin lähettää pois kolme, neljä kertaa. He eivät olleet todellisessa hädässä. Älä poimi epäkypsää hedelmää! tähdennettin jatkuvasti." s.68.

"Tuhatlukuinen joukko - - kokouksia ei varsinaisesti ollut suunniteltu, mutta väkeä tuli yhä uudelleen ja uudelleen, ja he saivat kuulla Sanaa. Näin oli jatkunut noin kuukauden ajan." s.74.

"Paul koki pelastuksen, kertoi toisille oppilaille. Muutamien päivien kuluttua koulutunnit oli keskeytettävä ja opettajat saivat ruveta hoitamaan hädässä olevien oppilaiden sieluja - noin 80 oppilasta." s.75.

"Vähempään he eivät voi tyytyä, kuin että saavat kokea, kuinka Pyhä Henki tekee synnin todelliseksi ja antaa pelastuskokemuksen, enkä liioin minä, joka olen saanut kokea mitä merkitsee Pyhän Hengen herätys." s.77.

"Seurakunnat ovat saaneet uuden voiman ja uusia lahjoja. Vastapelastuneet ja uudistuneet kristityt näyttävät kukin saaneen oman tehtävän. On ihmeellistä nähdä suuren, aikaisemmin "harmaan" joukon tulevan eläväksi, muuttuvan yksilöiksi ja joutuvan Jumalan Hengen käyttöön. Monia sairaita on parantunut, mutta tämä on kuitenkin joutunut varjoon monien pelastusihmeitten rinnalla." s.83.

"Odotuksen vuosina olin saanut selvästi kokea, että "Herra on lähimpänä sitä, jonka Hän asettaa olemaan yksin", vaikkakaan tulevasta tehtävästä ei mainittu mitään 15 vuoteen." s.85.

"Lopulta ainoastaan lähetyskutsuni piti minua paikallani kentällä." s.86

Tämän kaltaista minä odotan ja Pyhä Henki minussa janoaa tapahtuvaksi: Pyhän Hengen herätystä. Uskon, että se on monien muidenkin rukous ja odotus.

Nyt on ilta jo vaihtunut lähes yöksi. Ystävä kävi rukoilemassa luonani, ja saimme rohkaista toisiamme. Itselläni on monia asioita odottamassa, mutta olen levollinen niiden suhteen. Kaikki tapahtuu tarkalleen Jumalan aikataulussa, kuten kirjani valmistuminen muun muassa.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!

Rumakin voi olla kaunista.