Kategoriat: Ajankohtaista

Arin kanssa ulkona lähes kolme tuntia, kunnes hän alkoi rohista ja kuume nousi.

Hellettä, ei tuule paljon. Merivesi 21 astetta.

Nukuin jälleen hyvin, joten uimaan vaan. Aamupalan jälkeen kävin kirkossa. Mietin moninaisia penkissä istuessani. Konfirmaatiomessu, aika runsaasti väkeä kirkossa. Itse poistuin ehtoollisen jälkeen.

Teron kanssa luimme Raamattua ja juttelimme. Katoin pöydän kauniisti, Teron viimeinen päivä kotona ennen armeijaan menoa.

Arin luokse lähdin kahdelta. Ulkona oli miellyttävä sää verrattuna sisäilmaan. Varjossa vähän viileää, auringossa liian kuuma. Tero tuli isäänsä tapaamaan. Rukoilimme Arin kanssa tämän rakkaan nuorimmaisemme puolesta. Jumala siunatkoon häntä tulevina kuukausina kuten aina.

Kuppilasta hain meille syötävää ja juotavaa. Arille laitoin ylimääräistä vettä sään kuumuuden takia.

Minua tuli tapaamaan eilen pihalla päänsä lyöneen henkilön puoliso. Hän kiitti avusta, sanoi kohdanneensa enkelin. Itsehän vain rukoilin, minun oli helppo pidellä verta vuotavan ihmisen päätä ja silitellä sitä. Jumala oli läsnä siinä hetkessä, ei Jumalan enkeleitä muuten ole paikalla.

Jossain vaiheessa pihalla istuessamme sylttytehtaan muistot nousivat mieleeni, sillä Ari alkoi rohista. Niin hän teki myös juhannuksena, jolloin olimme ulkona ja hänelle nousi kuume.

Kun ei tuolin kippaus ja pään asennon vaihtaminen auttaminen, lähdin sisälle Arin kanssa. Karua kertomaa oli mittarin lukema, 38,8. Ari oli kohtalaisen punainen, ja minusta näytti, että se oli sellaista väriä, joka tulee auringosta.

Soitin joillekin ystäville, muutamalle laitoin viestiä. Seuroihin meno jäi väliin, koska olin Arin luona.

Huomenna olin aikonut lähteä parin päivän lomareissulle kristilliseen leirikeskukseen. Jätän sen väliin, ihan hyvillä mielin. Olen loman tarpeessa, mutta Jumala tietää, millaisen ja koska. On turvallista luottaa Jumalaan joka tilanteessa, sillä kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme. Aina ei tietysti tunnu siltä.

Jätin Arin Jumalan hyvään hoitoon. Siinä on paikka meillä jokaisella.
Soitan yöllä sairaalaan, niin kuulen, mikä tilanne. Hellettä on luvattu lisää. Lämpö on mukavaa kesällä, mutta sairaat ja heikot ihmiset kärsivät. On siis syytä rukoukseen: tapahtukoon Jumala meidän jokaisen kohdalla sinun tahtosi.

Tässä rautaisannos Jumalan puhetta minulle, ja kenties myös sinulle, arvoisa lukijani:

"Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

"Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." 1 Piet 1:6-9

jk. Soitin sairaalaan jo klo 21 jälkeen. Arin lämpö oli laskenut 37,1:een. Kiitos Jumalalle!

Herra siunatkoon sinua Tero