05.07.2010 - Hellettä!

Onneksi tuulee!

Sain ihmeellisen yllätyksen Jumalalta eilen. Ja mikäli oikein ymmärsin, saatoin itsekin ilahduttaa muutamia ihmisiä.

Päivä oli ollut henkisesti raskas. Oli hääpäivämme. Suunnittelin, että menemme Arin kanssa leivoskahville sairaalan kuppilaan. Kyseinen sanonta tarkoittaa kohdallamme aina sitä, että minä syön leivokset ja juon kahvit. Ari nauttii mukanaolosta, mutta ei voi syödä mitään.

Hoitaja arveli, että kuppila on kiinni pyhisin, ja niin itsekin muka aloin muistella. Tervemenoa leivokset, ajattelin, mutta koska Arin huone hohkasi kuumuutta, heitin Arin tuoliinsa, ja ponkaisimme pihalle. Yllättäen kuppila olikin auki!

Nautin kuppilan väen luottamusta, joten ostin velaksi kaksoispalan porkkanaleivosta kahvin kera. Nyt ei auta vartaloa muokkaavat kahvitkaan, vaikka joisin sitä ämpärillisen! Pistin kännykän herätyskellon soimaan, että muistan lähtiessäni mennä maksamaan velkani. Se nyt puuttuisi, että toiset luottavat minuun, mutta minä pötkin maksamatta tieheni.

Joskus tuollainen yksinsyönti alkaa rassata. Eilen alkoi. Varsinkin, kun kaadoin kahvit muurahaisille penkin alle, vahingossa tietenkin. Ensin onnistuin luotsaamaan lastini pyörätuoleineen monen töyssyn yli lammen rantaan. Sitten istun penkille kahvikuppini viereen ja loiskautan kahvit mäkeen. Kumma kyllä, en hermostunut. Porkkanakakku oli maukasta kuiviltaankin.

Arin luota tultuani lähdin uimaan. Meillä oli avantosaunan laiturilla lähes seurat, sillä useita uskovia tuttavia oli yhtä aikaa nauttimassa suloisesta kesäillasta.

Kun lähdin uimasta, mielessäni oli eräs ystäväperhe. Soitin heille, ja tiedustelin, joko heidän vieraansa ovat häipyneet ja mahtuisinko minä kenties tupaan. Jo vain, se sopi mainiosti. Heidän vieraansa eivät olleet tulleet lainkaan.

Yllätys oli se, että minulle järjestettiin kunnon kalaasit. Nimittäin perheen tyttärellä oli syntymäpäivä. Juhlaan oli valmistauduttu, mutta vieraat eivät tulleetkaan! Sitten minä pompsahdin paikalle, ja niin alkoivat juhlallisuudet. Juhlalasit kaivettiin esiin pellavaliinaa koristamaan, ruuat ja kakut pöytään! Oli hurmaavaa!

Siunasimme pöydän antimet, rukoilimme juhlivan neidon puolesta. Pidimme puheita ja muisteluita, sillä johan niitä riittää 13 vuotiaan elämän taipaleelta runsain määrin. Rukoilimme toistemme puolesta.

Juttelimme myös tilanteeseen sopivasta Luukkaan evankeliumin kohdasta:

"Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta.
17. Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.
18. Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
19. Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
20. Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla'.
21. Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle'.
22. Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'.
23. Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;
24. sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'."
25. Ja hänen mukanaan kulki paljon kansaa; ja hän kääntyi ja sanoi heille:
26. "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
27. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. - Luuk 14. luvusta.

Jeesuksen vertauksen ihmiset olivat alustavasti luvanneet tulla juhlimaan. Kun sitten mentiin kertomaan, että kakkua koristellaan ja makkarat tirisevät grillissä, eivät ihmiset tulleetkaan. He esittivät verukkeita. Minä olen paikalla, jos grilli tirisee. Toivon ja rukoilen olevani muutenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jumala on luvannut johdattaa, ja luotan häneen.

Vasta keskiyöllä pyöräilin kotiin kesäyössä.

Veljen perhe on tulossa kylään, pyykkitupa kutsuu. Tutustuin muuten huoltoemäntään, joka kävi irrottamassa liinani mankelista. Hän oli pelkkää hymyä lähettämäni sähköpostin johdosta. Taakka putosi sydämeltäni. Nyt uskallan taas käyttää mankelia, mutta ilman rukousta en uskalla sitä käynnistää!

Voi hyvin ja varo nestehukkaa, arvoisa lukijani!