Kategoriat: Ajankohtaista

Hento kesä saapui jo! Olin varhaisella uinti- ja aamukahvireissulla tänään.

Ukkossadekuuroja, lämpöä noin 22 astetta.

Olimme Arin kanssa konsertissa. Sen piti Arin viereisessä huoneessa asuva mummo. Hän järjestää näitä konsertteja aina kun hänelle sopii, ja hänelle sopii silloin, kun hän on hyvällä tuulella.

Onneksi tuo mummo on usein hyvällä mielellä, sillä hänen laulujaan kuuntelen lystikseni. En niinkään sävelen puolesta, sillä säveltä lauluissa ei ole, mutta on kylläkin eri pituisia sanoja.

Konsertin alkuosa jäi kirjoittamatta muistiin, ja iltapäiväkahvit osastolla keskeyttivät laulutuokion. Mutta kahvin jälkeen konsertti jatkui, ja tässä osa lauluista:

- On kesän kirkas huomen, ja suvi sunnuntain
- Oi, armas Suomenmaa
- Oolannin sota oli kauhia
- Kohta vaan, joudutaan, taivaan kuorissa laulelemaan
- Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
- Oi, Herra jos mä matkamies maan
- kaksi virttä, joita en tuntenut
- Herraa hyvää kiittäkää
- Kellot kaikuu, kellot temppelin
- Nythän on taasen helluntai
- Kiitos sulle, Jumalani
- Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain
- Oi, kuningasten kuningas
- Mun ota käten, Herra, ja taluta
- Mä silmät luon ylös taivaaseen
- Oi, maamme Suomi synnyinmaa

Sinun ja minun olisi syytä koettaa maata selällämme ja vetää sama repertuaari, monta säkeistöä joka laulusta, ulkomuistista, niin tietäisimme, mitä on laulaminen! Ja tämä oli siis konsertin jälkiosa.

Toivon, että huomenna saamme taasen kuulla tuon mummon laulua. Kävin kiittämässä häntä, ja hän taisi ilahtua, niin arvelen. Luulisin, että hoitajistakin on ilo tietää, että mummo laulaa hyvästä mielestään.

Luther valottaa erästä tärkeää puolta ihmisistä. Tiedän, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia syntisiä. Kuitenkin olen alitajuisesti ajatellut, että esimerkiksi Paavali, Pietari, Johannes tai vaikkapa Luther ovat vähän parempia uskossaan kuin keskivertopulliaiset. Luther kirjoittaa näin:

"EI OLE YHTÄÄN EROTUSTA, SILLÄ KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET. Jumala antaa meidän Raamatusta nähdä, että pyhät ovat langenneet, että ymmärtäisimme heidänkin olevan lihaa ja verta. Muutoin me heidän esikuvansa tähden sekä joutuisimme epätoivoon, että sen lisäksi erottaisimme heidät kauaksi itsestämme, niin kuin jo on tapahtunutkin.

"Pikemminkin tahdon niin paljon kuin voin ja mikäli se ei ole vastoin Raamattua, osoittaa pyhien syntiä. Jumalan armon pilkkaa ja Kristuksen kunnian loukkaamista on erottaa heidät meistä niin kauas kuin maa on taivaasta.

"En tahdo pitää vähäisintäkään nykyajan kristittyä Pietaria ja kaikkia taivaan pyhiä halvempana. Toisella ei ole suurempaa armoa kuin toisellakaan, joskin hänellä voi olla suuremmat lahjat.

"Olen yhtä kalliisti ostettu kuin hekin ja heillä on ollut sama liha ja veri kuin minullakin. Ja vaikka olisin kymmenen kertaa saastaisempi kuin olen, minulla on kuitenkin sama veri, joka puhdistaa ja pyhittää minut.

"Kristus on myös yhtä kalliisti lunastanut minut kuin Pietarin. He ovat olleet yhtä syvään langenneita kuin me. Olemme siis yhtä ylhäisiä kuin he. Kenelläkään ei ole enempää kuin minulla, paitsi että he ovat olleet minua voimallisempia uskossa. Pääaarre ei kuitenkaan ole suurempi.

"Jumala on siis kirjoittanut pyhien historian lohdutukseksemme, mutta me tyhmät teemme heistä itsellemme kauhistuksen." -Mannaa Jumalan lapsille.

Luther vetää Raamatun ihmiset samalle viivalle meidän kanssamme. Tai nostaa meidät yhtä ylös kuin heidätkin, paremminkin. Itse huomaan pitäneeni heitä jalustalla jossain määrin, ja kuitenkin Raamatussa selvästi kerrotaan Raamatun henkilöiden lankeemuksista, kauheistakin rikoksista. "Pääaarre" on kuitenkin sama. Kiitos siitä Jumalalle!

Terolla on tänään ja huomenna vapaapäivä töistä. Istuimme illansuussa takapihan katoksen alla helteessä ja söimme jäätelöä. Yhtäkkiä alkoi sataa ja ilma hiukan viileni. Ihmeellisen lämmintä oli kuitenkin.

Kehitimme melkein riidan tuosta "viilenemisestä". Minun mielestäni ilma viileni. Teron mielestä se ei oikeastaan viilennyt juurikaan. Samalla hän selitti jotain mystistä jostain ilmamassojen väistymisistä sadepisaroiden tieltä tai muuta sellaista.

Arin puheet olivat aikoinaan ihan samanlaisia! Putosin heti kärryiltä. Minä kuvittelin puhuvani ihan tavallisesti. Sitten hän sanoi jotain, mutta minun mielestäni hän jätti jotain oleellista kertomatta. Ikään kuin kuvitteli minun tietävän jotain, mitä ehdottomasti en tiennyt! Istuin siis kärryjen vieressä enimmän aikaa.

Mutta nyt noita keskusteluja saan muistella kuin hepo kesää. Viime yönä näin vaihteeksi unta, että Ari oli kuollut. Hän oli kuollut muka jo monta päivää sitten, mutta minä olin unohtanut koko asian, olin vain Nivalassa kyläilemässä. Muistin vasta, kun olin sieltä kotiin lähdössä. Sain unessa paniikkikohtauksen, kun en muistanut edes, milloin hän on kuollut! Lehteenkin piti laittaa ilmoitus, mutta se oli hankalaa, kun en muistanut kuolinpäivää. Mietin unessa, voiko siihen laittaa pelkästään, että "kuollut".

Joku voi kauhistella näitä puheitani tai uniani, mutta olen nähnyt vuosien mittaan tosi usein Arin kuolemisunia. Tunne on todellinen, ja kun herään, olen helpottunut, kun se olikin unta.

Olen ollut uupunut, ja mietin eräänä huonona päivänä, etten jaksa tätä sairausrumbaa. Samalla ajattelin, etten kyllä jaksaisi Arin hautajaisiakaan. Alitajunnassa liikkuu monenlaista, ja unet sieppaavat sitten aineksia sieltä.

Tänään Ari ei jaksanut lähteä ulos, vaikka voikin mielestäni ihan hyvin. Parempi oli olla sisällä - saimme kuunnella mummon konsertin. Eikä hellesää ole sairaalle, jos ei kenellekään oikein hyväksi.

Luulin jo, etten saa tänä vuonna oireita koivun siitepölystä, mutta sainpa sittenkin. Päänsärkykin lienee sitä perua. En vieläkään käsitä kesän äkillistä posahtamista päälle. Sää on ollut kuin Etelä-Euroopassa, kostea ja kuuma.

Aion lämmittää nyt saunan. Tero tulee kohta nuorten illasta. On iltateen ja teeleipien aika.

"Olen varma siitä,
että olen kaikkine tekemisineni Jumalalle mieleen,
en kylläkään itseni takia,
vaan Jumalan,
joka on minulle armollinen." -Luhter

Uskon, että hän on sitä tasapuolisesti myös sinulle, hyvä lukijani!

ALLA saamani sähköposti, jonka voit halutessasi käydä allekirjoittamassa, linkki alareunassa. Minä allekirjoitin jo:

Hyvä kristitty,

opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan perusopetuksen
keskeisiä tavoitteita ja tuntijakoa. Työryhmä luovuttaa esityksensä
opetusministeri Henna Virkkuselle kesän 2010 aikana. Opetusministeriö
valmistelee syksyn aikana ehdotuksen uusista perusopetuksen
keskeisistä tavoitteista ja tuntijaosta ja valtioneuvosto tekee
päätökset alkuvuodesta 2011. Uusien tuntijakojen ja
opetussuunnitelmien on tarkoitus tulla kokonaisuudessaan käyttöön
vuoteen 2015 mennessä.

Me allekirjoittaneet katsomme, että kristilliset arvot ovat keskeinen
osa suomalaista kulttuuriperintöä ja yhteiskuntamme hyvinvointia –myös
tulevaisuudessa. Vetoamme, että valmistelussa oleva uudistus
perusopetuksen keskeisistä tavoitteista ja tuntijaosta vahvistaa
kristillisiä arvoja ja uskonnonopetusta nykyisessä muodossaan sekä
säilyttää myönteisen uskonnonharjoittamisen mahdollisuuden kouluissa.

Parhaiten vaikutat asiaan sekä allekirjoittamalla adressin että
lähettämällä sen toisillekin, jotta mahdollisimman suuri
allekirjoittajien määrä puhuu puolestaan.

http://www.adressit.com/hs-koulupalvelu

Tero on jo yhtä ruskea kasvoiltaan kuin nahkasohvamme.