Kategoriat: Ajankohtaista

Pohjanmaalla vesi seisoo pelloilla ja joutsenet löytävät niille tiensä.

Aamulla maa valkoisena, lunta satoi, mutta pian auringon paiste kirkasti luonnon.

Olin mökillä yötä lauantaina, kuten toivoinkin. Pari veljeäni olivat käyneet lämmittämässä mökkiä parina päivänä, ja tarkenin mainiosti. Sain tuohia veljeni luota mukaani, että voin sytyttää tulet. Veljeni sanoi: "Laitoin ne sinne lenkkimakkarasi viereen." Hmmh.

Kymmeneltä menin nukkumaan ja kahteen asti olin autuaasti hereillä. Ehti tulla täysin pimeää, ennen kuin vaivuin uneen.

Aamulla mökin lämpötila oli laskenut 12 asteeseen ja uppouduin makuupussin uumeniin. Ulkona oli kolme pakkasastetta. Lampi oli jäässä, luntakin oli vielä. Mitään eläimiä ei näkynyt.

Oli helppo istuksia kyydissä Nivalan reissun, kun Tero ajoi. Vain pari sanaharkkaa tuli ajamisesta. Pelkääjän paikalla istuvan mielestä kuski kiilasi liian lähelle edessä ajavaan. Kuskin mielestä kyse oli vain kateellisten panettelusta, kuten perheemme sanonta kuuluu.

Aikani autossa kului tekemällä ristikkoa, joka tosin oli niin vaikea, että tuskin monta sanaa osasin. Uppo-outojen ihmisten etunimiä kyseltiin ja muuta epäloogista. Epäilin suorastaan tekijän ajatuksenjuoksun järkevyyttä. Toisaalta pidän enemmän tuollaisista kuin niistä, joissa tietää vastaukset yhtään aivojaan rasittamatta.

Kävin lapsuudenystävää tapaamassa. Sain pitää pikkuruista poikavauvaa sylissäni kauan aikaa! Se oli ihanaa! Mummon rooli tuntuu entistä suloisemmalle. Vielä vähän aikaa odotusta ennen kuin lapsenlapsemme syntyy.

Sukumme on suuri, avara ja antelias. Harmittaa, kun en millään jaksa yhdellä reissulla käydä tapaamassa kaikkia, joita tahtoisin. Pari isoa pelakuutani sai uuden kodin runsain kasvatusohjein varustettuna lapsuudenystävieni kodeissa.

Yksi veljistäni suorastaan mykistyi saamastaan lahjoituksesta. Hän ei todellakaan osannut varautua saamaan jouluvaloja tähän aikaan vuodesta, mutta ihmeelliset ovat sisarensa ajatukset. Niitä siivittävät muutto sekä omaisuuden vähentäminen kaksioon sopivaksi. Muutakin omaisuutta vaihtoi omistajaa, mutta ei meidän tarvinnut tyhjällä autolla römistellä kotiinkaan. Äitini virkkaamia liinoja ja pitsilakanoita oli peräpenkki pullollaan ynnä evästä matkalle.

Sain blogivinkin erään naisen sivuille. Hän sairastaa munuaissyöpää, viimeiset elämän päivät lienevät kuluillaan hänellä. Hänen veljensä kirjoittavat blogia siskonsa puolesta, kun tämä ei enää jaksa. Siunatut veljet! Itsekin olen iloinen veljistäni.

Olimme Teron kanssa kirkossa aamulla. Lehdestä huomasin, että Kansanlähetyksen seurat ovatkin kaupungin kirkossa viideltä, eikä tuossa viereisessä Huutoniemen kirkossa. Tuli siis suunnitelman muutos. Varasin invataksin neljän jälkeen viemään meidät seuroihin ja takaisin. Ari ei tulekaan nyt sitten kotiin. Tiedän, että kirkkoon hän lähtee tosi mielellään. Huutoniemen kirkkoon voisin työntää hänet pyörätuolilla kotoa, mutta kaupungin kirkko on liian kaukana. Tuulikin on kylmä tänään!

Chambers kysyi eilisen tekstissään:

"Oletko sinä vapaaehtoisesti luovuttanut oman tahtosi Jeesukselle Kristukselle? Se on tahdon ratkaisu, ei tunteen. Tunne on yksinkertaisesti tämän luovutustoimen kultareunus. Jos sallit tunteen päästä etualalle, et koskaan pääse jaloon luovutustekoon.

"Älä kysy Jumalalta, mitä kaikkea se suoritus merkitsee, vaan suorita se siinä asiassa, joka nyt on edessäsi, olkoon sitten kysymyksessä pinnallinen ponnistus tai syvyyksiä luotaava tahdon teko."

Tänään Chambers sanoo muun muassa:
"Jumala huusi hänelle... ja hän vastasi: `Tässä olen` 2 Moos 3:4
"Jeesus Kristus odottaa saavansa toimia meidän kanssamme niin kuin hänen Isänsä toimi hänen kanssaan. Hän voi sijoittaa meidät minne tahdoo, mieluisiin tehtäviin tai halpoina pidettyihin toimiin." -Tekstit Parhaani Hänelle -kirjasta.

Luther puolestaan toteaa:

"Yksin Herra Jumala hallitsee sen taidon,
että hän ottaa tyhjästä kukkarosta rahaa
ja leipoo pilvistä leipää.
Kuitenkin hän tekee sitä päivittäin.
Hän tekee kaiken tyhjästä."

Kiitos Jumalalle uskon lahjasta, pelastuksesta, joka on Jeesuksessa ja Pyhästä Hengestä. Kiitos elämän lahjasta tänäänkin.

Voimia ja iloa päivääsi, arvoisa lukijani!

jk.
Lukekaapa seuraava linkki:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/
ja sieltä Matutisin profetia.
Onpa kovin ajankohtainen, kun ajattelemme tuhkapilveä Euroopan yllä!
Aika on vakava.

Tapasin kotikyläreissullani setäni, joka on 86-vuotias, ja vietti viisi vuotta parhainta nuoruuttaan sodassa.