Kategoriat: Ajankohtaista

Eräs lapsistamme on tehnyt tämän vuonna 1993.

Yöllä pikkupakkasta. Tuikku paloi yön ulkona portaalla. Tänään aurinkoista.

Pitkäperjantain aiheena oli tietysti Jeesuksen kärsimys kirkossamme. Sain lukea seurakunnalle Jesajan 53. luvun:

1. Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

Saarnan aikana esitimme yksinkertaisen demonstraation erään Rikun kanssa samalla, kun pappi puhui. Minulla oli mustien vaatteitteni lisäksi musta nahkatakki. Rikulla oli pitkä valkoinen alba, hän kuvasi Jeesusta, minä syntistä ihmistä, itseäni tai ketä tahansa.

Tekstin edetessä Jeesus riisui syntiseltä mustan takin pois. Sen tilalle hän otti oman valkoisen albansa ja puki sen ylleni. Itselleen hän otti syntisen ihmisen osan, mustan takin.

Havaintoesitys puhutteli meitä jokaista paikalla ollutta.

Olin Arin luona iltapäivällä sen jälkeen, kun Terhi ja Tatu olivat pistäytyneet. Ari oli aika väsynyt, vaikka väitti, ettei ole. Reijo Teleranta haastatteli Kirja-ohjelmassaan seiskalla Tommy Hellsteniä, jolta on julkaistu uusi kirja. Seurasin ohjelmaa, Ari nukahti.

Keskustelun aiheena ohjelmassa oli kiire. Nykyisin ihmiset eivät ole läsnä nyt-hetkessä. Kuitenkaan mitään muuta hetkeä meillä ei ole.

Ohjelmassa todettiin, että nykyajan vauraus ei johda hyvinvointiin. Kivijalka tasapainoisen elämän saavuttamiseksi on jo olemassa, mutta juoksemme elintason perässä. Kun jokin tavoite saavutetaan, se ei riitä eikä tyydytä, vaan ajamme takaa seuraavaa. Oravanpyörähän siitä kehittyy.

Muitakin ajatuksia ohjelmassa oli, mutta en saa niitä nyt kokoon.

Olen paistanut lättyjä Terolle ja itselleni. On hiljainen päivä. Luimme Jesajan kirjaa yhdessä ääneen vuorotellen, vielä on joitakin lukuja jäljellä.

Huomenna Ari tulee kotiin, jos Herra suo sen tapahtua. Menen sairaalaan ja tulen hänen kanssaan invataksilla. Terhi ja Tatukin tulevat meille huomenna pariksi yöksi.

Tänä päivänä puhutteli Hebrealaiskirjeen teksti:
Jeesus on kärsinyt ja ollut kiusattu ja sen tähden hän voi auttaa meitä kiusattuja. Hän ymmärtää ihmistä. 2:18.

Jumalan sana ei liioin hyödytä minua, jos ei se uskossa sulaudu minuun. Hb 4:2

Hiljaista pitkäperjantain iltaan sinulle, hyvä lukijani!

Lapsemme ovat joutuneet suuriin saappaisiin jo pienenä.