16.01.2010 - Kenenkä minä lähetän? -Lähetä minut!

Muutama pakkasaste.

Sain Pikkupiskolta suloisen patalapun. Siinä on elämänpuu, jonka juuret ulottuvat syvälle. Rakkaus viihtyy siellä, missä Jumalan rakkaus saa sijaa.

Päätin jo aamusta, että on kotipäivän aika. Jos lähden uimareissulle, hairahdun helposti kirjastoon. Tervemenoa siivouspäivä siinä tapauksesssa.

Kannattaisi varmaan siivota yksi nurkka kerrallaan. Mutta minä sekoitan koko talon, enkä tahdo saada valmiiksi mitään. Tyhjensin tuhkat takasta ja saunasta, hain takkapuita ja toin pahvilaatikoita kellarista. Kävin vierashuoneen vetolaatikoiden kimppuun. Jos en käy tavaroita nyt läpi, en muuton jälkeen jaksa tehdä niille mitään uudessa kodissa. Niinpä raivasin kolme kassillista kirpputorikasaan, iso keko poltettavaksi ja vähän jäi vielä epämääräisiä läjiä, joille pitää löytää paikka.

Vetolaatikot eivät sentään vetäneet tuollaista määrää rompetta, vaan ohessa tyhjäilin muitakin kaappeja. Onnellistun huomattavasti, kun saan tyhjää tilaa. Järjestin komerossa lojuvia lastenkirjoja ja pelejä valmiiksi pahvilaatikkoon. Nappaan ne muuttokuormaan, kun on sen aika.

Aamupäivällä tekaisin sämpylöitä ja leipiä, kuten kuvasta näkyy. Nuo sydämet söin ensi töikseni. Aioin mennä uimaan, mutta onnistuin vetkuttelemaan pimeään asti. Sitten en halunnut enää mennä. Ehtoolliskirkkokin olisi ollut kuudelta, mutta sinne en ennättänyt. Sen sijaan lähdin Arin luo viiden maissa.

Ompeluseurani Arin luona tuottaa tulosta. Sain tehdyksi itselleni villasukat, jotka ovat lojuneet keskeneräisinä vuosikausia korin pohjalla. Pääpanta edistyy kuuntelemamme Isyyspäiväkirjan myötä. Katsoimme Arin kanssa Kaivo -ohjelman. Mikko Hursti kertoi elämästään. Kun hän puhui lähetyskutsustaan, vedet singahtivat silmistäni oitis. Odotan vain kutsua Herran työhön, mutta milloin ja miten se tapahtuu, aika sen näyttää.

Minulla on tärkeä tapaaminen ensi viikolla. Koen sen johdatukseksi ja Jumalan antamaksi asiaksi. Muuan ihminen sanoi, että hän jättäisi tuon tilanteen väliin. Sain vahvistuksen itselleni tänä aamuna Chambersin Parhaani hänelle -kirjasta:

"Jumalan kutsussa on erinäisiä puolia, joihin omat elämänvaiheemme ovat meitä kasvattaneet, ja jotka vain me tajuamme eikä kukaan muu. Tämä selittää Jumalan äänen tunkemisen meidän kuuluvillemme jossakin asiassa, eikä silloin ole mitään hyötyä siitä, että sen johdosta neuvottelee kenenkään toisen kanssa. Meidän on säilytettävä tämä syvä suhde oman sielumme ja Jumalan välillä."

Paavali puhui samasta asiasta. Hän sanoi, ettei alun alkaenkaan kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä. On olevinaan paljon helpompi kysellä ihmisten mielipiteitä, kuin avata oma Raamattunsa ja lukea sieltä ja kysellä rukoillen Jumalalta. Ainakin minusta on usein niin. Kuitenkin ainoa tie uskossa kasvamiseen on henkilökohtainen yhteys Jumalaan. Kyseessä on suhde persoonaan, ei mikään uskonnon harjoittaminen. Kyse on Jumalan tuntemisesta sen sijaan, että tietäisin vain hänen olemassaolonsa tai luomistyönsä.

Siivotessani tänään kuuntelin psalmeja mp3 -laitteellani. Niissä puhutaan minulle, minun elämästäni, minun taisteluistani. Psalmeissa kerrotaan jatkuvasti Jumalan uskollisuudesta, läsnäolosta ja rukousten kuulemisesta. Minua ihmetyttää, miten paljon Daavid tai joku muu kirjoittaja pyytää apua siihen, että ihmiset vainoavat, käyvät kimppuun, puhuvat lipevästi mutta ovat julmia. Kaikessa psalminkirjoittaja vetoaa Jumalan apuun. Ei tule apua muualta.

On siunattu asia, että Jumala avaa tien ahdingosta. Tänään olen vain hetkittäin ollut kauhun vallassa, mutta saman tien Jumalan sana on nostanut minut pinnalle. Oma syntisyys ja huonous vaivaa, mutta jatkan matkaani iloiten.

Kohennan takkaa ja siirryn lukemaan vuoteeseeni. Aamulla menen kirkkoon, jos mahdollista. Lue: jos herään ajoissa!
Siunattua lauantai-iltaa, arvoisa lukijani!