18.11.2009 - Sauvat suihkien synkässä säässä!

Sää tyypillinen ajankohdan huomioon ottaen.

Viime yön uni jäi kuuteen tuntiin, ja siitä johtuen en meinannut käynnistyä päivään ensinkään. Otinpa kuitenkin aamutuimaan työlistan esiin. Laadin sellaisen pitkästä aikaa. Muuten unohdan kaiken aikomani.

Varasin netin kautta ajan kolesterolimittaukseen perjantaiaamuksi. Kirjoitin erään onnittelu- ja toisen surunvalittelukortin. Tilasin klaffikaappini kaupasta kotiin ja kerroin, mitä puolestaan meiltä joutaa auton kyytiin. Pääsimme yhteisymmärrykseen. Laitoin liudan tekstiviestejä sekä nostimme vanhan lipaston pystyasentoon Teron kanssa.

Eilisiltana nimittäin jäin jumiin lipaston taakse, työnsin sitä eteenpäin päästäkseni vapauteen. Sen seurauksena vanhalta meni jalat alta. Ei muuta kuin kyljelleen ja liimaa jalkoihin ja taas toimi. Kyseessä siis lipaston, eivät omat jalkani.

Sauvailin Arin luo. Hän oli iloisena kuten aina. Kerroin kuulumisia, Ari oli ollut kylvyssä. Hänen voinnissaan ei ole uutta kerrottavaa. Sitä samaa. Kuulin, että Ari on saanut kausirokotteen vajaa viikko sitten. Toivon ja rukoilen, ettei tulisi mitään flunssakierteitä nyt hänelle eikä itsellemme.

Odotan kovasti, että saisin viikon päästä lähisuvun kylään meille. Sehän ei onnistu, jos tauti iskee. Olisi hauska viettää juhlaa, vaikka en oikein tiedä, miten osaan suhtautua siihen, että olen itse se, joka täyttää 50 vuotta. Sitä en osaa ajatella. Järkyttävän paljon vuosia näin nuoreksi ihmiseksi!

Töistä tullessani puhkuin työtarmoa. Pikalepo kirjan parissa, pari sivua rooibos-teen kera ynnä pullansiivun. Sitten parin huoneen kimppuun. Alakuvassa on uuden uutukainen klaffikaappini, vai miksi sitä nimittäisin. Se on jo täydessä lastissa: joka hylly täynnä.

Lattiatkin pyyhin, myös viereisestä huoneesta. Sieltä lähti sänky sekä varavuode kirpputorille samalla kyydillä, jossa klaffikaappi muutti meille. Huone on valmis vastaanottamaan vuodesohvan viikon päästä. Siihen asti käyn ihailemassa puhdasta tilaa. Matot heittelin vesisateeseen kaiteelle pesun ajaksi. Piti pitää vauhtia, etteivät aivan kastuneet.

Piti käymäni jälleen ihailukierroksella. Olen kiitollinen Jumalalle terveydestäni, voimistani, ilosta, levosta ja hyvästä mielestä. Kodista, ystävistä ja perheestä tietysti. Työkin on ilo, ja jopa pimeä sää. Valo on sitä kirkkaampi, mitä synkempi on ympäristö.

Raamatussa sanotaan:
Fil 2:15 "että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa."

Jeesus on valo, ja kun me olemme hänessä, me loistamme hänen valoaan. Mitä pimeämmäksi aika käy, sitä paremmin valomme näkyy, tahdommepa tai emme. Mutta jos likaamme itsemme tämän maailman lätäköissä, valo himmenee ja sammuu.

Jos ja kun näin tapahtuu, me saamme nopeasti juosta Jeesuksen luo pyytämään, että hän antaa syntimme anteeksi. Näin voimme jatkaa matkaamme taas iloiten, kuten Etiopian hoviherra, joka sai uskon lahjan.

Jäi kertomatta, että olen syönyt muutakin illan aikana kuin tuon vaivaisen pullapalasen, mutta nyt aion juoda vielä lempiteetäni. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!