Kategoriat: Ajankohtaista

Pakkasta vielä aamullakin, aurinkoinen ja lämmin päivä.

Vein auton pakokaasunpäästömittaukseen tänään, joten pesin sen eilen. Tietysti pikapesuna. Ja sen huomasi, mutta liian myöhään.

Kun jätin auton parkkiin ison huoltamon pihaan, totesin, että pesuhomma oli tullut tehdyksi maanantaityönä, vasemmalla kädellä. Sekä ovessa että perässä oli useita harmaita kohtia. Harmitti, mutta varsinkin lähtiessäni.

Sain istua kahville puoleksi tunniksi, kun "pojat" huolsivat autoa. Pöydässäni istui firman mies, joka jututti asiakasta, eli siis minua, sen aikaa, kun toiset tekivät töitä. Juttelimme lapsista, pyhäkoulusta, futiksesta ja tietokoneista.

Kun kurvasin pihasta tieheni, kyseinen nuorimies, vähän vanhempi kuin omat lapseni, törötti pihalla myös, ja totesi takuulla mielessään, että mummeli on IHAN ITSE pessyt autonsa. En voinut kuin nauraa mielessäni. Olisi ollut mukavampi, kun autoni olisi kiillellyt, niin olisin voinut puksuttaa komeasti matkaan. Mutta huono työ ei tekijäänsä kiitä. Laiskalle ei kunnian kukko laula.

Kävin tänään työterveystarkastuksessa. Sillä reissulla minut tungettiin ahtaaseen koppiin, luurit korviin, rillit pois ja piipitystä kuuntelemaan. En ymmärrä, miksi ääniä tuli niin harvakseltaan, pitkiä taukoja välillä! Se selvinnee, kun soitan ja tiedustelen hoitajalta, mitä testi osoitti.

Eilen töissä istuin erään tyttösen kanssa samassa pöydässä, hän piirteli, minä terotin värejä. Hän sanoi: "Jotkut on semmosia, että ne vaan terottaa ja terottaa, vaikka kynät olis ihan teräviä!" Hymisin myöntävästi, vaikka minua olisi naurattanut. Pari päivää aiemmin olin pitänyt nuhdesaarnan kyseiselle neidille syystä, että hänen mielestään värejä piti terottaa, vaikka ne olivat ihan teräviä, eikä hän meinannut uskoa puhetta. Hmmmh!

Nukenvaatepaja pyörähti käyntiin. Tytöt istuivat lattialla nukkien ympräröimänä ja monenlaista paitaa jo syntyi. No, yksi paita oli kai hiukan ahdas, sillä nukelta piti ottaa pää irti, että paita saatiin vaihdetuksi, mutta sattuuhan sitä. Pääasia on työn ilo, ja sitä on onneksi riittänyt.

Ari on voinut tavanomaisesti. Ei mitään erityistä siis. Kävin hänen luonaan tänä iltana. Hänen on vaikeampi olla vasemmalla kyljellä, eikä hän olisi mielellään ollenkaan, mutta pakko. Tulee makuuhaavoja, jos makaa samassa asennossa liian kauan. Hänen on ilmeisesti vaikeampi hengittää siinä tilassa.

Meidän kaikki lapset ovat yökukkujia, huonoja nukkujia kuten minäkin. Kun kysyin Arilta, miten hänen laitansa oli nuorena, Aria nauratti, sillä yökyöpeli hän on ollut. Ei siis ihme, että lapsista on tullut myös sellaisia. Onneksi olen viime aikoina nukkunut kohtalaisen hyvin. Kun elämä on tasaista ja tavallista, niin se on parasta. Tavallinen arki.

Tänään vanhat sukseni monoineen päätyivät Pelastusarmeijalle. En usko, että ensi talvi olisi tuonut muutosta hiihtotilastoihini, kun eivät edellisetkään vuodet ole sitä tehneet. Turha uskotella itselleen sellaista, mikä ei ole totta. Tosin viime talvena jo melkein vähän meinasin lämmetä AJATUKSELLE hiihdosta, mutta siitä on vielä matkaa hiihtoladulle. Sauvakävely on enemmän minun tyyliini.

Viime kuun pullojenkeräystilastoni näyttää kehnolta verrattuna kesäkuukausiin. Yhden maitopurkin niillä rahoilla sai! Mutta lokakuu alkoi hyvin, nyt on jo 10 senttiä jemmassa. On hyvä iloita pienistä, lapsellisista asioista. Jos odottaa jotain suuren luokan iloja, niin voi olla, että ehtii muuttua korpuksi, ennen kuin ensimmäistäkään kunnon täräystä on tullut. Sitä mieltä minä olen. Pienistä onnen ja ilon murusista tulee mukavia päiviä, ja kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot, sanoo Raamattu.

Ennen sunnuntaita aion leikata Arin tukan. Se alkaa olla Jukolan Jussi -mallistoa. Omani leikkasin eilen, samalla kädellä kuin pesin auton. Terokin kehui. Sanoi, ettei se ole enää semmoinen pehku. Varmaan tarkoitti, että on oikein hieno.

Näytän siis tyylikkäältä, kun ajelen autollani. Pitää vielä laittaa kirpparilta ostamani takki ylle, että vaikutus on täydellinen. Ostin pihatakiksi töihin valkomustan, isoruutuisen, pitkän takin, jossa on myös huppu. Lapset erottavat tällaisen monumentin kaukaa, kun seison pihalla. Nuoremmat ohjaajat voivat sijoittaa itsensä yhtä aikaa takkini sisälle, sikäli kuin se ei ole itseni yllä. Ostin riittävän tilavan.

En tiedä, naurattavatko juttuni ketään muuta kuin itseäni, mutta tärkeää on itseäänkin ilahduttaa, joten kirjoittaminen ei ollut turhaa tänään.

Voi hyvin, arvoisa lukijani, ja hyvää yötä!