Kategoriat: Ajankohtaista

Aamulla vesisadetta, kovaa tuulta iltaan asti.

Aikaisin aamulla kaksi isoa pelakuutani oli kaatunut pihalla tuulen voimasta. Takapihan lahonnut koivu oli pudottanut yhden paksun oksan lisää. Koskahan koko puu kaatuu?

Hain auton korjaamolta ja kävin Arin luona ennen töihin menoa. Olen iloinen, että Ari on pysynyt tavanomaisessa kunnossa, kun elämäni on ollut muuten hektistä. Ei oikeastaan kiireistä, mutta kuluttavaa ja väsyttävää.

Ystäväni soitti aamulla rukousvastauksesta. Hänen aikuisen poikansa kohdalla Jumala on vastannut ihanalla tavalla. Poika törmäsi futismatsissa toiseen pelaajaan, menetti tajuntansa joiksikin minuuteiksi ja päähän tuli ongelmia. Myöskään toinen jalka ei toiminut kunnolla, aivoista johtuva vamma.

Pari viikkoa turmasta poika oli ollut vielä väsynyt ja kovin sairas. Viime pyhänä tilanne oli huomattavasti muuttunut. Jännittyneenä odotamme tulevia testejä, jotka kertovat, mikä aivoissa on todellinen tilanne. Joka tapauksessa huimaa edistystä on tapahtunut, kiitos Jumalalle.

Työpäivä meni paremmin kuin pitkään aikaan. Homma pysyi jotenkin hallinnassa. Ari varmaan rukoili entistä enemmän, ja kenties monet muutkin. Joka tapauksessa päivä oli ihan hyvä.

Tahdoin ottaa kuvan koulun pihalta, kun lapset lennättivät leijoja, mutta en onnistunut. Eri firmojen muovipussit pääsivät narun nokkaan, ja niitä lennätettiin lähes myrskyävässä tuulessa. Lapset olivat innoissaan ja juoksivat edes takaisin pussit ilmassa viuhuen. Kun lanka katkesi, eräskin pussi kohosi pikavauhtia korkealle ja hävisi korkeiden rakennusten taakse. Joskus karkaava pussi onnistuttiin saamaan takaisin haltuun.

Viime yönä heräsin kolmen aikaan, ja mietin asioita, jolloin uni karkasi. Nousin lukemaan Raamattua ja rukoilemaan. Olen luullut, etten ole murehtija, mutta olin vissiin väärässä. Moni asia murehduttaa mieltäni. On vaikea lykätä painavia tunteitani tunnejunan takavaunuun ja antaa tahtovaunun olla ensimmäisenä. En tahdo kyetä siihen.

Luen kirjaa Gilead, jota lukijani suositteli. Siinä on syvyyttä! Vanha pappismies, jolla on pieni poika ja nuori vaimo, kirjoittaa pitkää kirjettä pojalleen, sillä hän tietää kuolevansa pian. Mies ei missään vaiheessa ole ylihengellinen tai pyri osoittamaan olevansa "kunnon uskovainen". Hän on mikä on, ja kertoilee vanhoja tarinoita ja juttuja. Naurahtelen itsekseni ja luen pätkiä Terolle kirjasta, sillä se on oikeasti mielenkiintoinen.

Samalla tuo kirja on kuitenkin hyvin syvällinen. Niinpä luen ohessa toista kirjaa. Kai on tunnustettava, että minulla on näiden kahden lisäksi kolme muuta kirjaa luettavanani. Mitä jakomielisyyttä se lie osoittaa lukijassa, mutta näin minä usein teen.

Kenties pelkään hetkeä, ettei minulla olisi MITÄÄN lukemista, sillä lainaan jatkuvasti lisää kirjoja. Toisaalta on vara valita: voin lukea sitä, millainen mielentilani kulloinkin on ja mitä tunnen kaipaavani. Raamattua luen joka päivä, mutta nyt on menossa valitettavasti jakso, jolloin sen lukeminen tuntuu kuin söisi pahvia kahvikorpun sijasta. Luen siitä huolimatta, ja uskon, että se ei ole turhaa. Jumala avatkoon jälleen sanaansa ja tehköön sen eläväksi.

Kodissamme alkaa olla tavarakasoja siellä täällä. Siis lehtiä, kirjoja ja roinaa, joille en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Nuorempana en olisi sietänyt tällaista, mutta nyt en saa itseäni kuriin. Itse asiassa minua ei kovin häiritse edes röykkiöt, ei niitä niin paljon ole. Aika aikaa kutakin, ja jonain päivänä raivaan paikat kuntoon, ainakin vähitellen jos en hetkessä. Sitten kun suutun tarpeeksi itseeni!

Kynttilän jo sytytin, aika laittaa takkaan tulet. Hyvää illan jatkoa sinullekin, arvoisa lukijani!