23.08.2009 - Onnistunut kaasoreissu takana

Mahtava sää.

Matka oli siunattu ja nyt olen kuin väännetty rätti. Hienointa oli se, että sain oman orkesterin! Esitin monta laulua häissä orkesterin siivittämänä, ja silloin laulaminenkin on ihan toisenlaista.

Kanttori sanoi, että olimme ilmeisesti harjoitelleet etukäteen juhlaa varten. Emme olleet, sillä tapasimme soittajieni kanssa vasta paikanpäällä. Mahdollisuus orkesterin kanssa yhteistyöhön avautui aivan spontaanisti.

Veikko, Vilma ja Henna aloittivat oman ohjelmansa hääjuhlien ohessa. Siihen kuului juoksua kirkkosalissa sekä muuta vauhdikasta, joten pyysin heitä avukseni. Niinpä kaksi 3 vuotiasta ja yksi reilun vuoden ikäinen soittivat helistintä, vuohenkaviosoitinta sekä kulkusta, ja minä lauloin ja rämpytin kitaraa. Jos saan kuvia orkesteristani ystäviltä, voin laittaa näytille.

Jokainen laulumme oli jymymenestys. Eräs soittajista ei sietänyt aluksi julkisuutta, ja meinasi heittää soittimen mäkeen. Vähitellen hänkin viis veisasi kameroiden räpsyttelystä ja intoutui täysillä soittamaan. Lopuksi soittajani vaativat aina vain lisää, mutta tyytyivät siihen, että viimein oli pantava pillit pussiin ja lähdettävä kotiin.

En muista omasta puheestani paljoakaan. Jostain syystä minua itketti aika lailla. Ruutin kirjasta puhuin kuitenkin, Noomin elämästä ja kohtalosta. Siitä, että lopulta tulee apu ja lohdutus, vaikka elämä olisi kuinka vaikeaa välillä. Jumala sanoo aina viimeisen sanan.

Mennessä kuuntelin autoradiosta pakinaa älykkyystesteistä ja muusta sellaisesta. Olin niin ohjelman vallassa, että köröttelin Tampereelta kohti Jyväskylää. Miksi kyltit ovat olemattoman pieniä ja hankalasti havaittavia? Vai kertoisiko sähläämiseni siitä, että ainakaan suuntavaistoälyni ei ole huippukorkea?

Palatessa en kuunnellut radiota ollenkaan. Siitä huolimatta en nähnyt Tampereella mitään merkintöjä ohikulkutiestä. Onko ne poistettu? Niinpä sujahdin kaupungin kautta ja olin hyvin tyytyväinen itseeni, kun selvisin. Jääköön sivulauseeksi se, että juuri siihen aikaan liikenne oli minimaalista keskustassa. Käytin kaiken keskittymiskykyni seuraamalla Vaasa-kylttiä silmät renkaina.

Tampereen ohitus osoitti, että voi tulla ajovaikeuksia. Sää oli pimenemässä ja havaintokykyni osoitti nollautumisen merkkejä. Poikkesin tutuksi tulleelle Manson leirintäalueelle jo mennessä uimaan. Nyt yövyin siellä mökissä. Kävin illala ja aamulla uimassa järvessä, vai jokikohan se lienee siinä alueen vieressä. Oli suloista vetää väsyneet jalkansa suoraksi vuoteeseen ja kuunnella sateen ropinaa mökin katossa.

Eräs asia kävi harvinaisen selväksi. Tarvitsen uudet pyhäkengät. Isovarpaani olivat sinipunertavat, kun viimein vapautin ne kengistä. Ymmärsin myös hyvin, miksi kansallispuvussa on pääpanta. Ei valu hiki silmiin. Olin kuin uitettu koira juhlan jälkeen, sillä jopa kevytasuiset juhlavieraat olivat kuumissaan. Se ei juhlaa kuitenkaan pilannut, vaan tilaisuus oli kaikinpuolin onnistunut. Vieläkin mutustelen evääksi paimentytöltä saamiani karjalanpiirakoita.

Kun kotiuduin, pyöräilin Arin luo ja olin siellä monta tuntia. Ari on tavanomaisessa kunnossa. Ei hyvin hyvä, mutta ei erityisen huono.
En jaksanut lähteä Arin kanssa ulos enkä kirkkoon, joten Ari kuunteli kirjaa ja minä luin hänen vieressään.

Lämmitän pian saunan. Tero on matkalla kotiin kaukaa Kemiöstä peliporukan kanssa. Hänkin saa saunata, jos vielä jaksaa sitten kun saapuu. Uusi viikko haasteineen on edessä, mutta senkin Jeesus on edeltä valmistanut.