13.07.2009 - Työpäivä pulkassa

Hiostavaa ja epävakaata

Heräsin kellon soittoon kuudelta, ja pinkaisin pyörällä aamutoimien jälkeen töihin neljän kilometrin päähän päiväkotiin. Lapsukaiset olivat 5-7 vuotiaita ja oikein somia. Meitä tätejäkin oli riittävästi lapsimäärään nähden.

Uno-pelikortteja ei löytynyt talosta - kuka on tuhonnut ne? Kaksi vuotta sitten vielä sellaiset löytyivät. No, luultavasti ne on pelattu loppuun. Teinpä sitten pökkä-pelikortit ja pari nassikkaa auttoi minun numeroiden raapustamisessa. Ulkona askaroimme.

Isoveljeni kanssa pelasimme pökkää pienenä. Peliä varten tehdään pahvista pienet kortit: 4kpl kutakin satasesta tonniin, neljä kaato-korttia sekä tietysti se pahamaineinen PÖKKÄ. Kortteja pitää olla viisi kädessä koko ajan, kunnes ne loppuvat läjästä. Pöytään pannaan alkaen pienestä ja päälle samaa tai suurempaa numeroa. Kaadolla menee kasa nurin. Kenelle jää PÖKKÄ, on mennyttä miestä! Jos kädessä on neljä samaa numeroa, ne saa laittaa pois pelistä. Isoveljeni voi neuvoa, jos tarpeen, hän hallitsee pelin! Ja huiputtamisen!

Elämässä pelin henkeen kuulunee se, että isommat kaivavat kuoppaa pienemmilleen. Isoveljeni juksasi minua erinäisiä kertoja, mutta en kerro niistä, ettei hän saisi ylenmääräistä iloa, jos sattuu lukemaan tätä! Tosin hän meinasi saada "potut pottuina" syntymäpäivänään nuoremmilta veljiltäni. Nämä tyytyivät kuitenkin vain lahjoittamaan vanhimmalle katraasta kardemummaputkilon, jossa oli kai pippuria tai jotain vastaavaa. Niitä isoveli oli kaadellut pienempiensä sieraimiin tappelussa lapsena.

Itse en muista tuota, mutta sen muistan, että kun vanhempamme menivät saunaan, alkoi saman tien armoton tappelu: pojat painivat ja mäiskivät toisiaan, ja minä huusin päältä kuin palosireeni. Että sellaista elämää sitä on vietetty lapsuudessa! Tosin luulen, ettei se paljon poikkea muista perheistä.

Jos en olisi itse elänyt veljien keskellä, olisin luullut omien poikieni olevan erityisen sotaisia: hekin harrastivat tuota toistensa lattialle paiskomista vielä jokin aika sitten, kun tapasivat pitkästä aikaa. Ehkä se on miehinen tapa kertoa: olet minulle tärkeä! Kukapa tuosta miesväestä ottaa selvää. Me naisethan sen sijaan olemme hyvin yksiselitteisiä...

Tunnistan itsessäni välillä myös hillittömän halun tehdä kepposia. Itse asiassa voisi olla piristävää kehitellä jotain pitkästä aikaa. En suinkaan ala taantua ja veltostua!

Työpäivä siis meni mukavasti. Arin luona olin tunteroisen töiden jälkeen. Kuumetta hänellä ei onneksi ollut. Peg-letku minua vähän arveluttaa, mutta kaipa sen vaihtaminen tapahtuu ajallaan, sitä rukoilen. Minun mielestäni se pitäisi vaihtaa nyt, sillä ihon reikä vuotaa hiukan. Toivon, että olen väärässä, tai että letku vaihdetaan lähipäivinä; viikon päästä se on tarkoitus kuulemma vaihtaa.

Rukoilimme Arin kanssa ja kuuntelimme opetuksia Apostolien teoista sekä Matteuksen evankeliumia. Kyllä Jeesus on tosi radikaali puheissaan! Hän sanoo suoraan ja kiertelemättä. Hän näkee heti, kun ihminen yrittää olla nokkela ja sumuttaa. Joten turha yrittää, hyvät ystävät! Parempi vain tunnustaa suoraan, mitä tekoa olemme, eikä yrittää kierrellä.

Huomisiltana meillä on rukousilta, enkä ennätä Arin luo silloin. Mutta Arikin rukoilee samaan aikaan, kuten kenties jotkut lukijatkin. Ei ole väliä paikalla, sillä Jumala kyllä kuulee rukoukset missä tahansa. Hän on myös luvannut vastata niihin. Jumalan lupaukset ovat sama asia, kuin että hän itse olisi paikalla. Olen alkanut vedota niihin, koska Jumala ei voi kieltää itseään. Odotan myös vastauksia rukouksiini.

Ilman ystävien ja seurakunnan esirukouksia en varmasti kirjoittaisi riviäkään. Aavistan, että rukoustuki, jota saan, kantaa enemmän kuin arvaankaan. Raamatussa sanotaan, että jos joku ruumiinjäsen voi huonosti, koko ruumis kärsii. Se on vertauskuva seurakunnasta. Jeesus on sen pää, ja jokainen häneen uskova on ruumiiseen kuuluva osa. Kullakin uskovalla on oma tehtävänsä ja paikkansa. Käsi ei voi yksin tehdä mitään, kuten ei jalkakaan. Siihen tarvitaan koko ruumiin ponnistuksia, että vaikkapa kenkä saadaan jalkaan tai takki päälle. Vastaavasti, jos jokin ruumiinosa voi hyvin, muutkin saavat iloita siitä!

Kiitän Jumalaa jokaisesta meidän perheen esirukoilijasta. Pyydän ja rukoilen, että saan palvella toisia ihmisiä niillä lahjoilla, jotka Jumala on minulle antanut niin, että jokainen leiviskäni on käytössä. Samaa rukoilen myös teille, arvoisat lukijani!