Kategoriat: Ajankohtaista

Orvokit joutuvat kestämään kovia!

Maa valkoisena, aurinko paistaa, mutta kylmää

Katselen ikkunasta kirjoittaessani. Peipponen on aamupalalla tai kenties jo lounaalla nauttimassa auringonkukan siemeniä, jotka ovat tippuneet lintulaudalta maahan. Näkyy siellä myös sinitiainen ja talitintti. Orava on kiertänyt oikein rundia ateriansa aikana, sillä jäljet näkyvät lumihangessa.

Valo sen kaiken paljastaa, mitä tekoa me olemme. Tänä aamuna havaitsin olevani kuin saippuakupla kivellä. Kivi on Jumalan sana, joka pysyy. Minä olen vain haihtuva varjo. Seisoessani Jumalan sanalla, kestän. Mikään minussa ei kykene pitämään itseäni koossa, mutta Jumalan sana sen tekee. Jos voin rakastaa Jumalan rakkaudella, se kestää, muu häviää.

Veljeni pistäytyivät eilen pikaisesti. Istuimme Arin luona hetken. Ari piti meille sanattoman saarnansa. En tiedä, mitä hän veljille puhui, mutta minä painan pääni Jumalan voiman edessä.

Itselläni tuppaa tunnevaunu ottamaan hallinnan, vaikka sen pitäisi olla viimeisenä. Veturiksi kelpaa Jumalan tahdon tie ja kristillinen rakkaus. Lepo on tarpeen, sen tunnen ja tiedän. Minun pitää taistella tunteet takapenkille ja löytää ilo Herrassa.

Rukoilin ystäväni kanssa aamulla puhelimessa, ja se rohkaisi. Itse teen usein sudokuja, ja sain ajatuksen, miten Jumala kuljettaa omiaan. En tee sellaisia sudokuja ollenkaan, joissa on annettu liikaa numeroja valmiiksi. Jotkut vastaavasti ovat liian vaativia. Mutta on tehtäviä, jotka ovat minulle sopivia: niissä on riittävästi haastetta, niin että voin iloita, kun onnistun.

Jumala on antanut minulle ja sinulle oman leiviskämme. Se on juuri sopiva. Ristiriita tulee ainakin itselläni siitä, että yritän liikaa. En anna murheitani Herralle, joka mielellään kantaisi ne. Raahailen itse kaikenlaista raskasta kamaa ja hermostun, kun en jaksa.

Eilen oli vähän pelottava olo, kun minua huimasi kummallisesti koko päivän. Se alkoi jo edellisenä yönä. Nyt kokeilen vinkkiä, joka auttoi ystävääni. Aion roikuttaa päätäni alaspäin sängyltä ja heilutella sitä rauhallisesti edestakaisin. Se voi auttaa, jos korvien sakat tarvitsevat "liikuntaa".

Ystävälläni on ollut matala verenpaine, kuten minullakin ja tuo pään roikutus auttaa hänellä huimaukseen.

On turvallista seisoa Jumalan kivellä, pysyvällä kalliolla. Minun ei tarvitse olla mitään, ja sitä koitan ahkerasti opetella. Riitän tällaisena Hänelle, enkö siis itselleni. Miksi vaatisin jotain, mitä Jumala ei vaadi? Taakat Herralle, Hänen rakkautensa tilalle, sitä toivon oppivani.

Siunausta viikonloppuusi, arvoisa lukijani!