Kategoriat: Ajankohtaista

Eräs luomus minusta, kehittelin pari päivää sitten

Keväistä

Tänään oivalsin, miksi nautin laittaa naamani erilaisiin kehyksiin, tarkoitan vähän modistaa itseäni. Syy on se, että olisi mukava voida kertoa iloisia, hauskoja uutisia elämästäni!

Arkinen elämäni pyörii samoja latuja: Ari sairaana, enemmän tai vähemmän. Kuumeilee - ei kuumeile - on tulossa kotiin - tai ei tulekaan, kun on kuumeinen. Muitakin huolen ja surun aiheita on riittämiin.

Itse väsähdin ja hain sairauslomaa. Siinä vaiheessa, kun uneni alkavat olla jatkuvaa pakoa, ja läheiset lähinnä vain ärsyttävät, syystä tai syyttä, alan olla uupunut. Hermostun itseeni, kun näen kaiken ikävänä. Tiedän ja uskon, että se on vain tunne, mutta tilanne kertoo väsymisestä. On levon ja itsetutkistelun aika.

Toissaöinen uneni oli vaihteeksi pyörämatka Eurooppaan! Pyöräilin jonkun ystävän kanssa, jota en tunnistanut. Jostain syystä erään lapsen äiti lykkäsi oman koiransa minulle: se olisi helppo myydä jollekin pyöräillessäni ympäriinsä. Kun joku autoilija hiljentää, niin siitä vaan myymään koiraa tai ilmaiseksi voin kuulemma antaa, jos ei kukaan suostu mitään maksamaan.

En tiedä, mitä koira edusti unessa, mutta jokin kahle se oli. Ei liene hääviä pyöräillä iso musta "völökki" narun nokassa! Koira oli kova haukkumaan, mutta minua, joka yleensä pelkään koiria, se jostain syystä ei haukkunut enkä pelännyt sitä.

Unessa myös tuon äidin lapsi, siis hoidettavani, lähti jonkun toisen lapsen kanssa pyöräilemaan ympäriinsä, ja mietin, mitä siitäkin tulee: eksyvät varmasti.

Kun polkaisin oikeasti tänään pyörän liikkeelle, kurkistin katsomaan, onko eturenkaassa ilmaa, ja kaaduin kunnolla nurin pyörän päälle. Niin sitten menin lääkärille polvet ja laukku mudassa. Hyvä kun eivät silmälasitkin riekaleina. Lasinsirut kävin kippaamassa roskikseen: minulla tapaa olla perhekuva mukana, mutta tästä lähin otan lasittoman version mukaani, koska kehykset ovat mäsänä.

Joku voi ihmetellä, mitä perhekuva tekee lääkärinvastaanotolla. Olen huomannut itselleni helpommaksi kertoa taustoistani, kun näytän, millainen perhe minulla on. Jos joku kertoo minulle elämästään, kuvan avulla saan realistisemman kuvan henkilön elämästä.

Lääkäri oli nuorehko rouvasihminen. Kuunteli ja kyseli kaikenlaista. Totesi saman, minkä itse jo tiesin: en ole masentunut, mutta tarvitsen vähän lepoa. Elämä on nykyisin liian kiireistä. Stressitekijöitä on paljon.

Olen lukemassa

Ja jälleen sama naama uusissa raameissa