Kategoriat: Ajankohtaista

Nivalan kirkon konfirmaatiojuhla 15.3.

Suojasää, tiet sohjoisia tai osittain kuivia

Edelleen pitää niin kiirettä, etten tahdo pysyä mukana. Olin jälleen tänään aamuhoidossa, mutta luultavasti jatkossa ei tarvitse tällä viikolla.

Eilinen reissu Nivalaan meni mukavasti. Minun ei tarvinnut ajaa, kun Petri ajoi koko matkan. Oli hyvää aikaa keskustella. Tapasin veljieni perheitä ja vanhempiani ja vähän muitakin. Tuolla Nivalan kirkon alttarin edessä Ari ja minut on vihitty 4.7.1981.

Sain leivotuksi leipää pitkästä aikaa. Kumma juttu: toisinaan leivon tuosta vaan ja se sujuu helposti. Joskus taas en millään saa aikaiseksi. Siivous on jatkuvasti välttämätön paha: vain jos olen oikein hermostunut, alan siivota. Ilmeisesti en viime aikoina ole ollut :(

Kuuntelin illalla radio deistä tunnin ohjelman, jossa mikä-sen-nimi-nyt-onkaan käsitteli Wilkersonin profetiaa. Mielestäni selonteko oli asiallinen ja puhutteleva. En ehdi nyt sitä selostaa, mutta varmaan se tulee uusintana deistä. Tuli sellainen ajatus, että elämme lopun aikaa, vaikka sanontaa käytetään kliseeksi asti, mutta mitenpä sen muuten ilmaisisi?

Uutta kirjani muotoa mietin myös. Pitäisikö tehdäkin äänikirja? Siinä olisi omat puolensa - ei tarvitsisi korjailla tekstiä niin paljon. En osaa sanoa, mutta rukoilen asiaa. Ykköskirjastani ei ole kuulunut edelleenkään mitään. Kenties se on vähin äänin haudattu... No, ei kai sentään.

Tero palaa tänään kotiin etelästä pelireissulta ja menen töiden jälkeen vastaan. Olin aamulla kävellen töissä, nyt siis menen autolla. Ehdin käydä meressä töiden jälkeen ennen asemalle menoa.

Illalla menen Arin luo jälleen. Hän on vaihtelevasti kröhisevä ja toisinaan jopa hyvin hengittävässä kunnossa. Se tarkoittaa sitä, että pystyn huilaamaan monta tuntia Arin vieressä silloin. Jos hän pihisee tai lima hinaa edestakaisin, en jaksa kuunnella sitä kauan.

Odotan, että Ari paranee kokonaan. Se on täysin uskon asia. Mitään lääketieteellistä mahdollisuutta paranemiseen ei ole. Mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Ajan kanssa asia selviää. Siihen asti kapuan uskossa eteenpäin kuin aikoinaan Saanan huipulle: aina luulin, että nyt on viimeinen nyppylä. Mutta ei, jälleen piti laskeutua laaksontapaiseen, kunnes taas noustiin niin että huippu näkyi. Lukemattomia kertoja palattiin alaspäin, kunnes olimme perillä. Sitä odotan Arinkin kohdalla, en aina kärsivällisesti, mutta odotan kuitenkin.

Siunausta päivääsi!