Kategoriat: Ajankohtaista

Nollakeli, vähän lunta sentään

Aiemmin ei ole ollut tällaista väsymystä yleisesti ottaen työpaikalla kuin tänä vuonna. Toisaalta olemme saaneet suuria rukousvastauksia työtoverini kanssa.

Olin läheisellä vanhainkodilla 18 lapsen kanssa kitara kainalossa keskiviikkona joulujuhlassa. Lauloimme Jouluevankeliumin, jonka olen säveltänyt ja opettanut lapsille, siis Luukkaan toisesta luvusta. Neljä tyttöä lauloi Heinillä härkien, yhdessä lauloimme Maa on niin kaunis ja Joulupuu on rakennettu sekä Enkeli taivaan. Jossain välissä esitimme Soihdut sammuu ja joitakin kulkuslauluja. Ekaluokan kolme tyttöä lauloi Tähtilaulun ja Jasmin soitti pianolla Kulkuset. En tiedä, mitä kuulijat tykkäsivät, mutta me esiintyjät tykkäsimme. Ensi viikolla menen bussilla sairaalaan kahdelle osastolle, otan 15 lasta mukaani, jos Herra suo, että menemme.

Samaisena keskiviikkona tapahtui syksyn kohokohta. Suuri läpimurto. Eräs lapsi ylemmiltä luokilta tuli kertomaan jotain tärkeää asiaa. Hän halusi palauttaa lelun, jonka sanoi varastaneensa(ei lainanneensa tai ottaneensa) kerran käydessään leikkimässä tiloissamme. Sanoin, että sua on varmaan vaivannut asia. "Joo, kaks vuotta", hän sanoi. Hän kysyi, voinko antaa anteeksi. Tottahan voin, ja sanoin, että Jumalakin antaa Jeesuksen tähden. Julistin hänelle synninpäästön ja halasimme. En ole nähnyt häntä sen jälkeem, joten en ole ehtinyt jutella, miten häneen vaikutti tuo tunnustus. Kovin ahdistunut tuo lapsi oli tullessaan tunnustamaan tekoaan.

Kunpa tänä päivänä monet, joita taakka painaa sairauteen asti, voisivat ripittäytyä ja saada synninpäästön. Harrikin puhui kirkossa pyhänä tuosta asiasta; miten vapauttava rippi on. Sitä pitäisi käyttää enemmän. Mennä luotetun uskovan ystävän luo, ja kertoa kaikki, mikä painaa ja saada kuulla ääneen julistetun synninpäästön. Suosittelen minäkin!

Eilen peruin Wycliffen rukousillan, joka on kerran kuussa meillä. Tai se pidettiin siis, mutta eri paikassa. Olin niin poikki ja täynnä kaikkea. Sen sijaan kävin kirjastossa ja lainasin kolme löytämääni leffaa, joissa ei ole väkivaltaa, pornoa tai muuten täyttä roskaa. No, aika roskaa kai ne ovat, mutta eivät pahoja.

Lapseni noteerasivat heti, että ootko sä kattonut länkkärin! Joo, ihana John Wayne -leffa; "Erämaan kutsu". Ei sittenkään, sehän olikin sen niminen kuin "Hyökkäys erämaassa". Tuo erämaan kutsu tuli mieleeni kai, kun luin juuri Voitto erämaassa -kirjan. Kaipa on sellainen tunne, että erämaa kutsuu, ja keidas on kovin kaukana vielä.

Toisessa elokuvassa, jonka katsoin, oli hyviä maisemakuvia tällaiselle
maailmanmatkaajalle kuin minä, nimittäin Pariisista. Filmi oli "Rakastunut Pariisissa". Pääosissa vanhat kunnon näyttelijät Audrey Hepburn ja Fred Astaire. Siis vanhoja, harmittomia elokuvia, sopivia, kun ei jaksa mitään muuta kuin tollottaa näytön ruutua.

Mutta aikansa kutakin, eikä sovi paeta tosielämää. Taas on uusi päivä ja uudet haasteet. Niihin menen Jeesuksen kanssa rukoillen ja luottaen, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Vaikeat asiat pakottavat rukoilemaan, ja valitettavasti syntinen luontomme ei taivu rukoukseen useinkaan muuten kuin ahdistuksen alla. Mutta hyvä jos silloin.

Minä olen taas runokurssille menossa huonemissa. Saapa nähdä, mikä sen anti on tällä kertaa. Ja Arin luo tietysti. Arin digiboksi kenkkuilee, emmekä näe tv 7:aa kovista korjailuyrityksistäni huolimatta.

Siunattua viikonloppua, sinulle arvoisa lukijani.