Kategoriat: Ajankohtaista

Vähän lunta maassa, päivällä aurinkoista

Tänään on kulunut tasan 44 vuotta pappani kuolemasta, huomenna tasan 34 vuotta mummuni kuolemasta. Sattui pyhäinpäivä sopivasti näihin kuolinpäiviin. Sukulaiset ovat varmasti vieneet kynttilöitä haudoille Nivalassa.

Itse heräsin ennen seitsemään, Tero oli jo lähtenyt pelireissulle, palaa illalla. Kuuntelin saarnan radiosta. Pappi kertoi tekstiviestistä, jonka hän on säilyttänyt: "Sinä, Tapio, olet hyvä puhumaan evankeliumia." Jotain muutakin rohkaisevaa siinä oli. Lopuksi pappi kertoi lähettäneensä itse tuon viestin itselleen, että muistaisi, että hän saa olla Jumalan lapsi. Ei tarvitse ruveta ansaitsemaan taivasosuutta, kuten tuhlaajapoika yritti: "Ota minut palkkalaiseksi, isä." Saa olla Jumalan lapsi sellaisena kuin on. Tämä nyt on oma tulkintani ja muistikuvani saarnan kulusta, mutta itselleni se viestitti sitä, mikä voima on ROHKAISULLA.

Minun piti keksiä työnimi kirjalleni. Annoin nimeksi Rohkaisen sinua. Tietysti sen jälkeen heti keksin vielä paremman. Tällä hetkellä se on Rohkaistu toivomaan. Luultavasti nimi muuttuu vielä joka päivä, montakin kertaa.

Kustantaja halusi kirjani sähköisesti luettavaksi, ja sekös hikeä pukkasi. Menin niin paniikkiin, etten älynnyt sitäkään vähää, mitä yleensä tajuan tietokoneesta. Lopulta moninaisten panikoimten jälkeen juttu on nyt yhtenäisenä pötkynä.

Tänään ajattelin vähän muokata kirjaa. Ei onnistunut. Mystinen juttu, mutta eräskin luku, jota yritin siirtää, muutti ä:t prosenttimerkeiksi. Ja vissiin muitakin kirjaimia, koska koko luku oli yhtä prosenttia. Tosi kummallista meikäläisen mielestä, vaikka sillekin on olemassa tietysti selityksensä. Ainakin se, ettei pidä ruveta pyhätöikseen tuollaisiin hommiin.

Olin siis Arin luona pari tuntia. Hänelle on aloitettu antibioottikuuri eilen. Voi ihan kohtalaisesti. Katsottiin seiskateeveeltä Pawson ja kuunneltiin paikallisradiosta Lähimmäiskotiyhdistyksen toivekonsertti, ja osallistuttiinkin siihen soittamalla.

Menen iltakirkkoon ehtoollisavustajaksi. On ollut rauhallinen päivä lukea ja olla. Tällaisista nautin aina välillä.

Siunattua hämärtyvää illan jatkoa, lukijani!

jk. Viime yönä näin jälleen unen, jolla lienee jokin selitys, mutta kerron siitä ehkä sitten, kun se aukeaa minulle. Olen aikeissa rukoilla asiaa ystävän kanssa.