Kategoriat: Ajankohtaista

Rieskaa tulossa, pikurouva, huomenna sinne etelään : )

Hieno sää tänään, nyt jo kovin pimeää

En ehtisi kirjoittaa, mutta kirjoitan sittenkin, kun niin monta päivää on jo edellisestä Ajankohtaisesta.

Olen saunaan menossa, sillä huomenna lähden reissuun. Olen kirjoittanut taas koko illan innostuneesti ja lähettänyt oikolukijalle lisää luettavaa ja korjaillut edellisiä juttujani.

Muutamat kustantajat ovat saaneet postiani, vähän ennakkoa kirjastani. Mielenkiintoista kuinka muijan käy, mitä kirjan kustantamiseen tulee. Aika sen näyttää.

Töissä on ollut mielekästä ja mukavaa. Eilen oli 28 lasta ja meitä oli kaksi aikuista ja se toinenkin joutui monesti lähtemään pistämään lapsia taksiin. Mutta kaikki meni hienosti. Jumala on johdattanut ihmeellisesti tämänkin syksyn. Kesällä en halunnut ajatella koko syksyä, kun se tuntui täysin selvittämättömälle kaaokselle. Mutta Jumala selvittää omiensa kaaokset.

Tuntuu muutenkin, että olen saanut tilaa kirjoittamiselle. Tai olen ottanut sitä. Pääasiassa iltani kuluvat kirjoittaen tai jotain vähän lukien. Ystävien kanssa olen ollut vähemmän tekemisissä, ja toivon että he ymmärtävät.

Arin luona en ole käynyt iltaisin, vaan muutaman kerran viikossa ennen työhön menoa. Ja viikonloppuisin tietysti.

Tänään tulin taas tosi iloiseksi Arin luona käytyäni. Hän yllättää minut välillä mielipiteillään. Ari on suurempi ihmisenä kuin kukaan tuntemani muu ihminen. Arvostan häntä tosi paljon. Koen, että mahdanko olla ollenkaan hänen rakkautensa arvoinen. Jumala yksin tietää Arin rukousten määrän minun ja lastemme puolesta. Taivaassa ne ovat kaikki tiedossa ja kuultuna.

Käsi meni aamulla ihan kramppiin mutta nyt se on toiminut. Yritän jumppauttaa sitä. Viikonlopun se saakin levätä, kun en voi kirjoitaa. En ole koskaan kirjoittanut näin paljon kuin näinä kuukausina.

Olen joutunut aikamoiseen tunnemylläkkään kirjoittamisen myötä. Tänäkin aamuna itkin kuin vesiputous täällä. Rukoilin ja kerroin Jumalalle kaikkia niitä tunteita mitä kirjoittamani juttu herätti itsessäni.

Minulla on aivan erityisen tarkka oikolukija. En olisi osannut valita parempaa. En tunne häntä, en ole koskaan tavannut, mutta Jumala tiesi, valitsi ja antoi minulle avuksi. Me tapaamme kyllä vielä hänen kanssaan, kunhan aika joutuu. Siunaan häntä tässä tehtävässä ja uskon, että Jumala vasta siunaakin. Olen ihmetellyt Jumalan johdatusta ja asioita, joihin hän on johdattanut meitä näiden juttujen ja asioiden kautta. Jumalan nimi on totisesti IHMEELLINEN.

Nyt saunaan! Siunausta viikonloppuusi, Arvoisa lukijani!

Tänä kesänä eivät kukat olleet aivan näin kauniita