Kategoriat: Muu kirjoitus
Pohjalaisessa 9.7.08
Jos kirkossakäynnit ovat harvinaisia, sitäkin tärkeämpää olisi etukäteen miettiä matkavarustus. Lasten pitäisi päästä kirkkoon mukaan Jumalan sanaa kuulemaan. Tilaisuudesta voi tulla ikimuistettava elämys.
Konfirmaatiomessuissa monet ovat kenties pitkästä aikaa oman rippikoulunsa jälkeen. Lapset monesti ensi kertaa. Jos kirkossa on alttaritaulu, sitä voi katsella yhdessä lapsen kanssa, ja ylipäänsä kertoa, mitä kirkossa on ja miksi. Se edellyttää tietysti, että tietää itse.
Käydessämme kirkossa katraamme ollessa pieniä, meillä oli eväitä äkillisen nälän sammuttamiseen, ja väritystehtäviä ajan kuluksi. Jumalan huoneessa on turvallista vaikkapa väritellä, kun vanhemmat ovat lähellä. Samalla kuulee laulut ja puheet.
Tusseja on turha ottaa kirkkoon, ja ylipäänsä voi katsoa että väritetyksi tulee oma kirja eikä kirkon penkit. Joillakin kiusaus raapustaa penkkiin on käynyt ylivoimaiseksi. Ehkä rippikoululaisetkin tarvitsisivat vielä ajankulukseen paperia ja kynän! Itse aikoinaan tutkin virsikirjaa siinä iässä.
Kirkoissa on yleensä kirjoja lapsille virsikirjojen vieressä. Omia voi tuoda kotoa. Tossut mukaan, jos lapsi vaeltelee kirkossa. Se ei haittaa ketään, ellei lapsi ala kiipeillä alttarille.
Kerran eräs pappismies kertoi, että omat lapset tunkivat saarnapönttöön hänen saarnatessaan. Toinen tuli alas, ja selosti veljelleen kirkkokansallekin tiedoksi: - Ei kannata mennä sinne, se potkii!
Virsikirja kannattaa ottaa itseä varten ja seurata takasivuilta, missä mennään, ettei tarvitse poukkoilla pystyyn väärissä kohdissa. Lapset laulavat mielellään, jos heillä on kirja, riippumatta osaavatko lukea. Virsikirjoissa on usein takana luettavat rukoukset, jos itseltäkin on päässyt unohtumaan. Kouluikäisille voi opettaa virsien etsimistä.
Iloitsen, kun näen lapsia kirkossa. Uskon, että taivaassakin iloitaan.