Kategoriat: Ajankohtaista

Ihana vaaleanpunainen pensaikko Viikissä. (Valotus pielessä)

Kesäheiteinen päivä tulossa

Tulin eilen junalla Helsinkiin, ja miniä oli vastassa. Matkalla kaivoin kahdesti termospullon esille, ja molemmilla kerroilla lähistöllä istuvan parin ihmisen pokka petti: lähtivät ravintolavaunuun kahville!

Jututin hetken 18v neitoa, jolla oli sydänsuruja. Ei ole nuorilla helppoa nyt, jos ei ole ollut ennenkään. En tahtoisi olla uudestaan nuori, vaikka olihan siinä puolensa. Ammattikoulun pojat saattoivat vislata perään. Nykyisin saa vaan katsella ympärilleen, kenelle he viheltävät. Kai se on tosiasioiden tunnustamista, ettei enää punastu ammattikoulun kohdalla. Itse asiassa enää vuosikymmeniin.Tosin vuosikausia toivo eli ; )

Toinen kaveri junassa puolestaan oli 29v ja menossa työhaastatteluun. Aika ohrainen matka hänellä varmaan, sillä hän oli myöhästynyt aiemmasta junasta. Aikaa kirmaista haastatteluun oli tasan 8 minuuttia, kun juna saapui Helsinkiin. Oli soittanut, että vähän myöhästyy. Kakkoseksi taisi jäädä, vaikka olikin hyvin itsevarmaa. Ellei sitten keksinyt koottujen selitysten uskottavaa versiota.

Tämä kaveri totesi, että "heti alkoi utelemaan", kun tiedustelin kohteliaasti kaikenlaista. Mitäs alkoi itse ensin puhua, oma syynsä! Ei hän tainnut siitä pahastua kuitenkaan. Tungin hänelle lähtiäisiksi Seuraa minua -kirjasen, joka sisälsi "Päällystön hengellisiä todistuksia" tai jotain vastaavaa. Miehinen kirja. Lukekoon sitä sitten, kun ilmoittavat, ettei ura urkene em. työpaikassa.

Olihan siellä junassa muitakin, mutta en ehtinyt useampien kanssa porista. Tein sudokuja, luin lehtiä ja kirjoja ja söin eväitä. Ja laitoin tekstiviestejä. Totta kai unohtelin lehtiä junaan tapojeni mukaan, ja suosittelen sitä muillekin. Moni on löytänyt elämäänsä tarkoituksen hengellisen lehden kautta.

Kävimme serkkuni luona iltasella, ja tänään menemme Suomenlinnaan, kun Jyrki tulee töistä. Miniän kanssa surffaamme eräälle torille ja kauppahalliin tänään. Ainakin yksi divari on bongattava, tai tulee tupen rapinat.

On mukava olla lomalla täällä nuorten luona. Helppo olla! Toivon vain, että kotiväki muistaa kastella pihakukat. Sadetta ei näy, ja tuuli kuivattaa lopullisesti kaiken.

Mielenkiintoista, että sekä Hesarissa että Kalevassa syntyi keskustelua Nuoren kesätyö kotona -aiheesta. Lähetin lisäkirjoituksen, mutta vielä en tiedä, onko niitä julkaistu.

Yritän tehdä erään haastattelun, vaikka jostain syystä koen sen kumman vaikeaksi. Miten rajata juttu, että saa siihen keskeisen asian? En tiedä, olenko liian kriittinen tai rajaton, vai miksi mukamas on vaikeaa tuollainen,

Meillä oli alkuviikosta uudet sukulaiset kahvilla; myös Ari oli kotona. Oli mukava tavata tulevan vävymme vanhempia, ja hyvin juttu lensi. Ari oli pirteä, ja toivon, että hänen tilanteensa alkaisi tasaantua. Jospa pääsisimme sinne Prisman kahvioon lähiaikoina. Toivossa on hyvä elää, on osuva ilmaus!

Jälleen kerran mietiskelin, olenko laiska vai mikä minussa on vikana. Toiset jaksavat tehdä kokopäivätyötä, ja ovat aivan tyytyväisiä. Minusta ei taida olla oikein mihinkään. Liekö keksittyjä selityksiä laiskuuden eliminoimiseksi, kun keksin erään vastauksen.

Kun molemmat ovat töissä, on kiva sitten viettää vapaa-aikaa yhdessä: molemmat ovat työstä väsyneitä. Jos minä olen kokopäivätyössä, minulla ei riitä paukkuja mennä sairaalaan ollenkaan! Eli kun Ari on sairas eli ei voi tehdä mitään, minun pitää tehdä vastaavasti myös vähän(höh?!) Tuntuisi, että minun pitäisi tehdä kahta enemmän ansiotyötä, kun toinen ei voi olla töissä, mutta teenkin puolet vähemmän. Puolet voimistani kuluu Arin sairastamiseen.

Sitäkin johdatusta mietin, että emme ole koskaan onnistuneet hankkimaan omaa kotia. Valitettavasti en ole siitä millänikään, sillä en usko, että olisin sen onnellisempi. Ehkä päinvastoin, sillä sitten olisi pakko puurtaa jaksoi tai ei. Tämä nyt on tällaista teoretisointia vaan, kun ei millään voi tietää, miten asiat olisivat, jos ne eivät olisi näin.

Joka tapauksessa meidän on tehtävä valintoja jatkuvasti elämässämme. Minä olen tehnyt sen valinnan, että Arin kanssa katsomme tämän jutun loppuun, kuten Ari kerran sanoi. Kuljemme Jumalan johdatuksessa, ja luotamme Häneen. Teen sitä, missä olen hyvä ja mistä tykkään. Olen lasten kanssa ja kirjoitan. Ehkä kirjoitan vielä kirjoja(kun saisi sen ensimmäisen edes) tai sitten en. On hyvä olla tavoitteita, mutta ilman pakkomielteitä.

Näistä nuoristani olen kiitollinen, kuten Arista. Olen tyytyväinen, suorastaan onnellinen elämässäni. On surua ja paljon synnistä johtuvaa typerää itsesääliä ja marinaa, mutta elämä on mallillaan kuitenkin. Tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on suuri voitto. Jeesuksen ja Pyhän Hengen avulla pyrin kohti voittopalkintoa. Itseen katsomalla masentuu, mutta Jeesukseen katsomalla saan uuden voiman.

Kesäfiiliksiä sinullekin, lukijani!