Kategoriat: Ajankohtaista

En ole saanut vielä tämän syksyn samettiruusuja näin kukoistaviksi

Kirjoitin piiitkän ajankohtaisjutun viime viikolla, ja onnistuin tuhoamaan sen. Kenties se piileskelee jossain koneen nurkissa, josta en osaa sitä etsiä, mutta olkoon missä tahtoo. En jaksa uudestaan kirjoittaa enää samaa, kun olin ladannut juttuun koko sen hetkiset ajatukseni. Nyt kirjoitan viisaasti ensin wordiin vai miten se pitää ilmaista, ja sitten siirrän sivuille.

Ylipäänsä mielestäni on vaikea tietää, miten ilmaista näitä tietokoneellisia ja muitakin asioita. Pakko näyttää konkreettisesti kohta, mikä on pielessä jollekin viisaammalle, jos mielii saada apua. Nytkin laitoin Jyrkille kyselyä skypen elottomuudesta, enkä tiedä pääsikö hän kärryille, mitä tarkoitan.

Ei siis ihme, jos vierailla kielillä voi olla vaikeaa ilmaista itseään, kun joskus tämä armas suomen kielikin on lähes mahdotonta saada sujumaan. Nolona muistan vieläkin, kun kerran sairaalassa ollessani olin innoissani, kun puhelimessa oli joku ruotsinkielinen, ja ymmärsin, mitä hän halusi tietää. Sitten vastasin lennokkaasti kyselijälle, että jeees! Joten pieleen meni sekin vähäinen yritys, mutta luultavasti tulin ymmärretyksi.

Olen lukemassa uudestaan Sigmund Evensenin kirjaa Salatut sanat, ja se on todella mielenkiintoinen. Kyseisen miehen norjalainen perhe lähtee Wycliffen Raamatunkäännöstyöhön, ja kirjoittaja kertoo kuinka hän koneinsinöörin aivoilla, ja huonolla lukiokielitaidolla tajusi kielenoppimisen idean: pitää unohtaa oma kieli, elää uuden kielialueen parissa, ja ottaa lapsen asenne kielen oppimiseen. Hän kuunteli kasetilta uutta kieltä tuntikausia iltaisin, vaikkei ymmärtänyt sanoista mitään, että oppisi kielen rytmin, ja unohtaisi norjalaisen sävelkulun. Kyllä hän oppikin.

Evensen totesi samaa, mitä itse monien muiden lailla olen todennut, että koulussa ei voi oppia puhumaan vierasta kieltä kielioppia päntäten tai siis sillä tyylillä, millä sitä yleensä opetetaan. Paras tapa olisi asua ja elää puhuen uutta kieltä sitä puhuvien parissa. Meidän tytär on siitä hyvä esimerkki: hän meni toiselle luokalle ala-asteella ruotsinkieliseen kouluun täysin kielitaidottomana (eka vuoden keväällä kävi pari tuntia viikossa tulevassa luokassaan kuuntelemassa). Hän kävi peruskoulun ruotsiksi, sai uusia kavereita, ja oppi täysin kaksikieliseksi. Hänelle tuli erittäin hyvä "kieli-itsetunto": hän jopa arveli osaavansa englantia jotenkuten siinä vaiheessa, kun hän ei ollut sitä yhtään opiskellut saati puhunut missään (paitsi tv:stä seurannut ohjelmia kenties). Olimme nimittäin menossa Venäjälle leirille niihin aikoihin, ja kielitaitoa kyseltiin; tosin Terhi sitten totesi, että no ei hän sitä oikeastaan niin kovin hyvin osaa…

Oma kielitaitoni on aika surkea. Olen kyllä lukenut koulussa ruotsin ja englannin lisäksi ranskaa ja saksaa, mutta taidot eivät ole hääppöiset. Ruotsiakin opin jotenkuten ymmärtämään vanhempainilloissa mutta en edes niin hyvin, että olisin päässyt aina kärryille mistä puhutaan. Ja harmitti kun en uskaltanut/osannut sanoa mielipidettäni, jos sellainen sattui olemaan joskus. Viime vuosina aika ja energia on sitten mennyt muunlaisiin asioihin, joten en ole motivoitunut riittävästi kieliin.

Sen sijaan suomen kielen koukerot kiinnostavat. Ja ehkä vielä enemmän se, mitä kielen takana on: mitä joku oikeastaan tarkoittaa sanomalla jotain - tai kun ei sano mitään. Oikeastaan olen perehtynyt eniten kieleen jossa ei sanota mitään, mutta ilmaistaan silti paljon: tarkoitan tietysti Arin kanssa kommunikointia. Miten paljon puhummekaan ilmeillä, eleillä, pienillä reagoimisilla toisen käytökseen tai sanoihin! Minusta tuntuu, että se on se kieli, mitä osaan paremmin kuin jotain muuta. Ja tietysti on totta valitettavasti sekin, että tulee tulkituksi toisia ihan pieleen joskus. Arilla olisi tästä paljonkin sanottavaa, jos kykenisi ilmaisemaan!

Joka tapauksessa kuopus aloitti lukion, ja tytär vielä paiskii töitä muutaman päivän. Kahden viikon päästä jälkimmäinen lentelee Aberdeeniin, Skotlantiin, talveksi. Ikävä täällä tulee! Kuopuksen kanssa väännämme peistä; hänellä on erittäin järjestelmälliset aivot ja logiikka, mitä taas minulla ei ole, joten se tietää sanallista vääntöä. Tähän asti tytär on huutanut pelin poikki, kun kiista käy liian kuumaksi, mutta lienee aika meidän kahden opetella kommunikointia vielä vähän lisää. Helpolla meitä ei päästetä, mutta oppia ikä kaikki.

Itse aloittelin menneellä viikolla uusien pikkukoululaisten kanssa iltapäivähoitelua. Ensi viikolla odotettavissa paljon lisää lapsia. Tosi ihania nuo pienet, ja nautin kovasti työstäni heidän kanssaan. Jumalan siunausta pyytelen alkaneelle kaudelle. Ilman sitä kaikki olisi paljon vaikeampaa.

Ensi viikolla olen myös menossa lähipitäjään puhumaan seuroissa. Samoin sain kutsun Ryttylään naistenpäiville puhumaan avioliitosta! Siinäpä vasta mukava haaste. Se tietää aikamoista prosessointia ja sisätilan tutkimista. Ja vielä enemmän Jumalan kasvojen etsimistä, että saisi mennä joka paikkaan Jumalan siunaus mukanaan. Muuten kaikki on turhaa. Ilman Jeesusta en voi mitään tehdä; mitään mistä olisi kenellekään todellista hyötyä.

Joka aamu olen käynyt meressä uimassa. Tässä vain nettikuva, mutta se tuo hyviä muistoja mieleeni