Kategoriat: Muu kirjoitus
Ihminen tarvitsee lepoa jaksaakseen. Elämänilo katoaa liiassa kiireessä. Eräs ystäväni mietti menisikö leikkaukseen, joka kuitenkin on välttämätön. Hän tunnisti itsessään pelon: kun saa levähtää hetken, jaksaako enää lähteä vauhtiin! Kun kone saadaan käyntiin, se toimii tiettyyn rajaan asti vähän omalla painollaankin. Kun se pysäytetään, voi käydä, ettei se enää käynnisty. Näin kävi muinaiselle pakastimelleni. Sinäkin voit olla väsyneempi kuin uskallat myöntää!
Vielä pari vuosikymmentä sitten oikea ja väärä, pyhä ja arki erosivat selvästi toisistaan. Oli selvä ero arjella ja pyhällä. Pyhänä ei tehty töitä, vain pakolliset. Pyhätyöllä ei ollut siunausta, niin sanottiin ja uskottiin. Sillä ilmaistiin se, että ihmisellä on oikeus ja tarve lepoon. Nyt on kaikki samaa sekavaa mössöä. Ei ole oikein päätä eikä häntää missään asioissa. Kukin tekee niin kuin omasta mielestä tuntuu milloinkin, eikä lähimmäistä oteta lukuun. Ei edes itseään!
Hauskuuden korostus tehnee sen, ettei uskalleta pysähtyä. Nimittäin usein ne lepopäivät ovat aika alavireisiä. Silloin pyrkivät pintaan väsymys, ja ylipäänsä tunteet joita ei ole ehtinyt käsitellä kiireisessä menossa. Ja tunteiden kohtaaminen, varsinkin kielteisten, voi olla hyvin pelottavaa. Kuitenkin ne olisi hyvä kohdata ja tunnistaa; ikään kuin pestä sisäiset pyykit. Sen jälkeen saa uutta voimaa jaksaa taas kohdata vastoinkäymisiä ja paineita. Monelle käy niin, että kun jää sairauslomalle, huomaa että väsymystä on paljon enemmän kuin oli ymmärtänytkään. Väsymystä ja sisäisiä taakkoja ei voi paeta loputtomiin. Ihminen sairastuu, ellei ulkoinen ja sisäinen tila pääse tasapainoon. Jos aikaa lepoon ei löydy, elimistö ottaa sen väkisin.
Uskon että väkivaltaiset teot ovat seurausta arvojen murenemisesta. Kun ei tunteita osata käsitellä eikä lepoa ole sisäisessä eikä ulkoisessa elämässä, se turhauttaa. Seuraukset ovat vakavia. Yksinäisyys ahdistaa, vaikka vauhti kiihtyy koko ajan. Etsitään lepoa ja rauhaa vääristä paikoista ja asioista. On hylätty tärkeimmät arvot.
Lähestyvä pyhäinmiestenpäivä oli lapsuudessani aikaa, jolloin rauhoituttiin ja levättiin. Ehkä siksikin että isovanhempani ovat kuolleet näihin aikoihin. On syytä välillä miettiä muutakin kuin iloa ja hauskuutta. Tosi ilo syntyy kun uskaltaa kohdata myös ikävän, surun, kaipauksen ja tuskan.
Nyt ovat lehdet täynnä halloweenia, joka ei mitenkään kuulu suomalaiseen perinteeseen. Ostin kukkia pyhäinpäivän pöytään ja mitä sainkaan kylkiäisiksi: noita-akan naaman kukkapaketin kyljessä!
Ajat ovat muuttuneet, mutta ihminen ei. Edelleen tarvitsemme lepoa, läheisiä ja rakkautta. Ilman näitä on vaikea jaksaa menettämättä toivoa.
Paula Hakkola, Vaasa