Kategoriat: Ajankohtaista

Pääsimme pimeistä vuodenlopun päivistä, ja nyt olemme pimeissä vuodenalun päivissä. Vuosi vaihtui maailmaa vavahduttavasti. Koko ihmisväestö tuli kosketetuksi Aasian katastrofin kautta.

Koko viikon lomani meni kuten usein aiemminkin: päätä särki koko ajan. Olin väsynyt ja alavireinen. Miksi niin? Lomallahan pitäisi ottaa rennosti eikä ajatella ikäviä. Pitäisi irrottautua työstä ja paineista ja nauttia elämästä. En tiedä mistä tuollainen illuusio tulee, sillä totuus on usein toisenlainen.

Kun perheessä on tapahtunut jotain, mikä tekee perheestä ei-keskimääräisen, lomat voivat aiheuttaa ahdistusta. Arki aina menee, se on samaa kaikilla muillakin; työtä ja vaivaa. Mutta lomat ovat lähes sietämättömiä. Ehkä olen väärässä, ehkä esim. muilla MS-perheillä on erilainen kokemus?! Koemmehan me ihmiset samat asiat usein ihan eri lailla.

Ehkä se lomien sietämättömyys tulee siitä, että on aikaa ajatella. Elimistö alkaa tajuta oman väsymyksensä, ja pyrkii lepäämään. En kerinnyt kirkkoonkaan koko joulun aikana ennen kuin tänään: nukuin pommiin joka pyhä. Ei haittaa; menenkin mieluummin arkipyhinä sinne ilman mitään ruuhkia. On hämmentävää huomata olevansa niin väsynyt kuin oikeasti on. Ja ihana onkin levätä monista pakollisista kuvioista.

Alan tottua lomaväsymyksiin ja matalavireeseen sen aikana. Oikeastaan melkein odotan sitä, kun saan maata sängyn pohjalla vetelänä. Nimittäin minulla on kokemus myös loman jälkeisestä ajasta: kun työ alkaa, olen täynnä energiaa! No, ehkä tuo on vähän liioittelua, mutta joka tapauksessa, työn alkaminen on sellaista minkä olen ainakin tähän asti hallinnut. Se on tuttua ja turvallista: tietyt rutiinit ja pakolliset kuviot antavat ryhtiä elämään. Joten paikkansa on myös lomaväsymyksellä.

Loman aikana luin muutaman hyvän kirjan. Ne tulevat näinä päivinä Lukemani kirjat -luetteloon. Lainasin tosi ison pinkan, mutta suuri osa ei imaissutkaan minua mukaansa. Ei voi etukäteen tietää mitä huvittaa lukea.

Toiveemme Arin kotona olosta joulun aikana toteutui ihanasti. Mikäs sen mukavampaa kuin vetää päiväunia kultansa kainalossa! Jälleen kerran ihmettelen Jumalan voimaa. Kysyin Arilta, tuleeko hänelle koskaan epätoivoinen olo. Tuntuuko että ei jaksaisi elää tai ei huvittaisi elää. Ei, ei hänelle tule sellaista oloa. Hän odottaa Jumalan ilmestymistä, ja minua hän odottaa sairaalassa käymään. Ilman mitään vaatimuksia minua kohtaan Ari on aina yhtä rakkaudellinen, iloinen ja tyytyväinen. Se on mielestäni käsittämätöntä. Jumalan ihme. Ei varmaan tarvitse arvailla ketä ihmistä kunnioitan, arvostan ja rakastan kaikkein eniten maailmassa!

Pohdiskelimme Arin kanssa hetken rakkauden olemusta joulun aikana. Mitä se on muuta, kuin että haluaa hyvää toiselle! On toista kohtaan sellainen kuin toivoisi itselleen oltavan. Ei vaadi toiselta sellaista, mihin toinen ei kykene vastaamaan. Antaa toisen olla, ja rakastaa ihmistä hänessä. Puolustaa toista pahaa maailmaa vastaan. Ei tee pahaa toiselle. Vaikka riidelläänkin joskus (lue: Paula riitelee), kumpikin tietää ettei toinen hylkää.

Miten rakkaus toista ihmistä kohtaan ylipäänsä on mahdollista? Ymmärrän että Jumalalla on sormensa pelissä. Hän on rakastanut minua ja sinua niin paljon, että on lähettänyt oman rakkaan Poikansa, etten minä etkä sinä hukkuisi, vaan meillä olisi iankaikkinen elämä Hänen kauttaan. Kun Jumala antaa meidän käsittää jotain hänen rakkaudestaan itseämme kohtaan, se synnyttää meissä rakkautta. Armoa se on, että ihminen kykenee rakastamaan ketään. Niin syntiin langennut ja läpeensä turmeltunut on ihmisluontomme.

Ps 40: 6,11,18
6. Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja aikeesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua. Ne ovat lukuisampia kuin voin luetella.
11. Sinun vanhurskauttasi en pidä omana tietonani, vaan puhun uskollisuudestasi ja avustasi. Minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.
18. Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen. Sinä olet minun apuni ja pelastajani, Jumalani, älä viivy!